3.12.2017

Taikakuu @ Pesäkallio


Tanssiterveiset Pesikseltä! Olipas mukavaa kun torstaina tupruttanut lumi oli verhonnut vihdoinkin maat ja mannut lumivaippaan. No siitä iloa ei kyllä kovin kauaa kestänyt sillä tätä raporttia kirjoittaessa näin sunnuntaina on tuo kaunis luminen maisema enää muisto vain..Pari viikkoa takaperin naftaliinista kaivetut tanssikenkäni pääsivät jo toistamiseen lyhyen ajan sisään ulkoilemaan kun perjantaina tanssikansaa saapui viihdyttämään aina niin ihana Taikakuu- yhtye. Perjantain tanssit oli ehdottomasti takkuisen ja stressaavan viikkoni ehdoton pelastus. 

Saavuin paikalle kasin paikkeilla, mutta ensimmäisen kerran jouduin hämmästymään jo lippuluukulla, koska jouduin jonottaman! Toisen kerran hämmennys iski sitten narikkajonoa ihmetellessä :D Eipä yleensä ole tarvinnut Pesiksellä paljoa jonotella. Jonon syykin sitten varsin nopiasti paljastui, sillä hetki ennen minua oli pihaan kurvannut bussilastillinen Hämäläis-Osakunnan tanssikerholaisia - ja kaikki olivat nuoria! Sen verran piti googlettaa, että tämä Hämäläis-Osakunta on Helsingin yliopistossa toimiva opiskelijajärjestö. Eräs viejä kertoi, että mukana on peruskurssilaisia, jotka olivat ensimmäistä kertaa lavalla mukana.  En varmaan ikinä ole vielä ollut tansseissa, jossa olisi yhtä aikaa näin paljon nuoria tanssijoita, mutta tälläisissä tansseissa voisin kyllä olla vaikka joka kerta! Olin myöskin poikkeuksellisesti soolona liikenteessä, joten hieman pienellä jännityksellä tuumiskelin, jotta mitenköhän sitä vielä pääsisi parketille. Olenhan jo pitkään tanssinut pääasiassa vain miehen ja tanssiperheen jäsenien kanssa. Se, että en juuri käytännössä ole tanssinut hetkeen vieraiden kanssa ei johdu siitä, että en haluaisi enää lainkaan tanssia muidenkin tanssijoiden kanssa. Olen huomannut, että kun on oma pari niin tanssi-iltani ovat muuttaneet muotoaan - voin nyt hyvillä mielin jättää välistä kappaleita tai tanssilajeja, jotka eivät oikein iske tai istua kahvion puolella pitkäänkin seurustellen. Käytännössä aina pääsee tanssimaan lisäksi ne kappaleet, jotka haluaa. Eikä tarvitse välittää hakuajoista. Bonuksena välttää mahdolliset epäkohteliaat ja tökeröt viejät. Nämä yksinään jo riittää hyvään ja tyydyttävään tanssi-iltaan. Parittomana piti yrittää niin paljon enemmän ja stressata siitä, että on rivissä suht oikeassa kohdassa ja olla aktiivinen naistenhaulla, jotta omalta osaltaan pystyi vaikuttamaan oman tanssi-illan onnistumiseen.

Perjantaina en kyllä jaksanut ressata mistään noista asioista. Ajattelin, jos minua ei juuri haettaisi, nauttisin sitten vain hyvästä musiikista. Itseni yllätykseksi minua haettiinkin enemmän kuin uskalsin etukäteen toivoa. Sain tanssia askelmittarin mukaan n.10 000 askeleen edestä - ei voi siis valittaa :) Maksimisykekin taisi olla reippaan rokin jälkeen 180 bpm. Illan saldo oli tuttujen lisäksi kolme ennestään tuntematonta viejää sekä heittäydyin ihan hurjaksi ja tein kaksi hakua naistenvuorolla! Pitihän sitä kokeilla likkaparissa buggiakin välillä vientiroolia vaihtaen sekä tavata bachatan perusaskelta. Naisia oli tietysti enemmän kuin miehiä, mutta ei kovin pahaa epäsuhtaa kuitenkaan. Taikakuu veti jälleen kerran hyvät setit, joskin tangoa tuli minun makuuni jotenkin tosi paljon. Antti Tuiskua oli Taikakuukin ottanut ohjelmistoonsa sekä Robinin Hula Hula-kappale taipui kivasti salsaksi. Harmi vain etten osaa salsaa - vielä. Itse olisin niin mielelläni halunnut kuulla yhtyeen tulkinnan Egotripin mestaripiirros- kappaleesta, aivan värisyttävän ihana biisi. Ehkäpä se saattoi tulla viimeisellä setillä, mutta en jaksanut jäädä sitä kuuntelemaan.

Olipa tosiaan mukava aloitus viikonlopulle. Kyllä unohtui viikon murheet hetkessä, on tämä tanssi vaan sellainen ihmelääke vaivaan kuin vaivaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti