28.8.2017

Sokerina pohjalla: Lemmenlautta, Taikakuu & Kyösti Mäkimattila&Varjokuva @ Jenkkapirtti

Tervehdys lukijoille piiiitkästä aikaa :) Elellään taas sitä aikaa vuodesta kun kesälle vilkutetaan hyvästiksi ja katseet suunnataan kohti syksyä ja luonnon väriloistoa. Tanssikurssitkin pyörähtää ainakin täällä päin Suomea käyntiin tällä viikolla ja arjen ja juhlan askareet muuttavat taas hieman muotoaan vuodenajan mukaan. Mekot viikataan kaappiin odottamaan ensi kesää. Voih, se tuntuu taas niin kaukaiselta! Vastahan oli toukokuu..

Menneestä kesästä odotin samanlaista tanssillista ilotulitusta kuin edellinenkin oli. Tällä kertaa tosin lisämaustettuna ennenkokemattomilla lavoilla ja keväällä lupailin teille myös yllinkyllin tanssiraportteja. Kuten ehkäpä olette jo huomanneet niin aika hiljaista on ollut ja pannukakkuhan tästä kesästä sitten tuli. Tämä raportti mukaanluettuna sain kasaan vain säälittävät 11 kertaa kesälavalla. Näin vertailun vuoksi viime vuonna kesälaitumilla tuli humpattua 23 kertaa eli yli puolet enemmän. Yksi uusi lava tuli sentään plakkariin, mutta tavoitteet oli korkeammalla siinäkin mielessä. Suurin yksittäinen tanssikertojeni vähyyteen vaikuttava asia tänä kesänä on ollut mikäs muukaan kuin sää. Kyllä se vaan merkkaa, että sataako sitä vettä kaatamalla tanssipäivänä vai paistaako aurinko - ihan eri fiilis.


Oman kesäkauteni olen yleensä paketoinut tässä syyskuun taitteessa ja lauantai-iltaan Jenkkapirtillä päättyi allekirjoittaneen tanssikesä 2017. Vaikka menneet kuukaudet ovatkin olleet varsinaista matalalentoa niin ainakin kausi sai arvoisensa päätöksen - lauantai lukeutui kyllä yksiin kesän parhaista tanssi-illoista. Jenkkapirtille oli pestattu varsin makoisa kattaus artistia ja musiikkia joten ei voinut kuin hykerrellä tyytyväisyydestä. Aina niin pettämätön ja hyvä Taikakuu sekä samettiääninen Kyösti kera Varjokuva-yhtyeen ja tämä itselle uusi tuttavuus Lemmenlautta - joka syöksyi tajuntaan kuin sukkula Venukseen. Olen kuullut pelkkää hyvää tästä yhtyeestä ja kaikki ne huhupuheet on kyllä totta mitä kylillä liikkuu ja nurkissa supatellaan, ainakin omasta mielestä :) Lemmenlauttahan on kohtuu tuore tapaus näinkin vanhassa konseptissa kuin lavatanssit, mutta mukavaa, että jostain putkahtelee uusia tuttavuuksia. Yhtye lupaa esittää "humppaa rock-asenteella" ja sitä he kyllä tarjoilivatkin. Omaan makuuni juuri oikeanlainen cocktail yksinkertaisesti vain hyviä biisejä - Haloo Helsingin pulp fiction- kappaleesta tehty bugg-versio oli just hyvä. Tykkäsin!

Lemmenlautta
Tämä musiikillinen ilotulitus olikin saanut tanssikansan vallan sankoin joukoin liikkeelle. Saavuttiin paikalle vartin yli kahdeksan maissa ja parkkipaikka oli autoja täynnä jo ihan peräseinään asti! Onneksi jostain löytyi vielä sentään autonmentävä rako meidän menopelille. Tämä sai kyllä vähän epäilemään, että näinköhän lattialla olisi yhtään tilaa tanssia, mutta sielläpä oli! Tanssijoita oli hyvin paljon, mutta silti lattialla oli mielestäni juuri sopivan väljää eikä törmäilyjäkään tullut yhden yhtä koko iltana. Paikalla oli monen monta tansseista tuttua naamaa, Jenkalla taisi olla lauantaina ihan kaikki.

Vaikka määrällisesti mitattuna mennyt kesä on ollutkin mitäänsanomaton niin lauantain myötä siitä jäi kyllä mansikkaisen makea jälkimaku suuhun. Maailman ihanimman tanssiperheen kanssa sai viettää palasen timanttista vapaa-aikaa, jalat kipeiksi tanssien ja "helemat paukkuen" - kuten on toki saanut niin monena muunakin kertana. Mieskin on oppinut kesän mittaan kuin huomaamattaan tanssimaan - lauantaina opeteltiin lennosta kävelyhumppaa.  Kesässä minulla tulee ikävä Kolmilammin sunnuntai-tansseja (ja kakkuja!), kesämekkokimaraa, Metsälinnaa, auringonpaistetta ja öisen nukkuvan luonnon lumoa - eiköhän ne ole siellä taas ensi vuonnaki.

Mites sinun tanssikesä meni? :)

9.8.2017

Helminauha @ Kolmilammi

Ensi kesänä nähdään!
Kesälomaterveisiä Hämeestä :) Kesälomalla on tullut reissattua Pohjanmaalla sekä Savon seudulla. Suunnitelmissamme oli käydä myös uusilla lavoilla, mutta harmittavasti kaikilla matkamme varrella olleilla paikoilla tanssit olisivat olleet vain viikonloppuisin tai meille muutoin epäsopivana ajankohtana. Useammankin lavan opasteita kuitenkin matkan varrella vastaan tuli. Puumalan kauniiden maisemien keskellä pysähdyttiin Pistohiekan lavan pihaan ja kävin nappaamassa oheisen kuvan. Tässäkin tapauksessa olimme päivän etuajassa sillä seuraavana iltana olisi ollut tietenkin tanssit. Muutenkin humpalla ei ole ehtinyt lomalla käymään niin paljon kuin olin etukäteen suunnitellut. Tosin sitä voinkin sitten miettiä, että onko muka parempaa ajanvietettä kesällä kuin tanssit..? :)

Viime sunnuntaina kuitenkin piti päästä ulkoiluttamaan uutta tanssimekkoani, jonka olin reissusta hankkinut. Kyllä tosiaan kelpasi pyörähdellä kun uusi tyllihamekin toi muhkeutta helmaan, tykkään :) Sunnuntai oli kovin kovin sateinen ainakin täällä päin ja
Sataa sataa ropisee...
nämä sadetanssit eivät olleet houkutelleet paikalle kuin vähän tanssijoita. Saavuttiin hieman puoli seitsemän jälkeen paikalle ja autoja oli ehkä 7 rivissä ja parketillakin pyörähteli arviolta n. 25-30 paria. No jos viimeksi harmitti ruuhkat niin ei taatusti harmittanut enää :D Tilaa oli siis vallan ruhtinaalisesti ja mikäs siinä - ei tarvitse aina tanssia kylki kyljessä. 

Helminauhaa olen viimeksi käynyt kuuntelemassa Mäntsälässä viime toukokuussa. Piti ihan tarkistaa, mitä olen tästä yhtyeestä silloin maininnut, mutta en näköjään mitään. Muistikuvat ovat luokkaa ihan hyvä, mutta minut jätti kyllä sunnuntain veto ihan kylmäksi. Liekö lähes masentava sateinen kesäsää syynä vai mikä, mutta lähes kaikki bändin esittämät kappaleet tuntuivat mielestäni kovin melankolisilta. Kolmannen setin alussa oli pari letkeää ja reipasta biisiä, mutta muutoin oli tosi vaikea itsellä saada menofiilistä päälle. Kiitosta kuitenkin on syytä antaa, että ohjelmisto oli mukavan monipuolista. Ei pelkkää fuskua ja buggia, jota muuten tulee yllättävän paljon nykyään. Nyt kun oli tanssit, jossa oli muutakin musiikkia kuin niitä niin sen huomasi selkeästi. Löytyi sambaakin. Monipuolisuuden perään kuuluttavat tanssijat, kannattaa tsekata tämä.