12.7.2017

Kauempana kotona : Taikakuu @ Metsälinna, Ristiina

Hellurei ja vallan kesäisiä (ja hikisiä) tanssiteveiseisiä Savosta, Saukonkalliolta ja Teivaan Lokin terassitansseista! On niin helmat paukkuneet parketilla ettei ole yksinkertaisesti ehtinyt istua alas ja kirjoittaa rapsaa. Saamanne pitää sillä tänä iltana aion kirjoittaa pöydän puhtaaksi. Ensimmäisenä uunista vedetään ulos uusi tuttavuus - Metsälinnan lava Ristiinassa. Pitkään on pääsääntöisesti samoja lavoja tullut nuohottua, mutta kuten suunnitelmissa tälle kesälle oli, niin pitithän sitä päästä testaamaan vaihtelun vuoksi jotain uuttakin. Alla siis ajatuksia osa 1/3 sekä hieman kuvia ja tunnelmia itselleni uudesta tanssipaikasta.


Täältä Lah(d)esta huristelee kohteeseen kaasujalan raskaudesta ja sunnuntai-autoilijoiden määrästä riippuen semmoisen 1,5-2 tuntia, mikä ei kyllä näin kesäisin ole paha pala purtavaksi. Näiden kaukomatkojen rankin osuus on yleensä seuraavana aamuna, kun pitäisi jaksaa nousta sorvin ääreen, jos ei satu olemaan lomalla. Kun ajeltiin kotiin päin niin oli kyllä hienoa katsella laskevaa aurinkoa ja nauttia vain siitä näkymästä, kun luonto vaipuu kesäisen yön hellään syleilyyn. Hassua kyllä, tällä kertaa emme menneet Metsälinnaan Taikakuun takia vaan se nyt sattui vain esiintymään samana päivänä, kun olimme suunnitelleet reissua ja se meille parhaiten sopi. No ei se kyllä yhtään haitannut..:)

Bändiä minä en kyllä nyt halua hehkuttaa sen enempää, mutta lavamiljöölle ja yleisille puitteille voisin kyllä suoda useammankin hymynaaman ja peukalon. Liput olivat 13€, joka tuntui minusta suorastaan ilmaiselta näihin 17€+ -iltoihin tai yleisesti "normaaliin" tanssilipun hintaan verrattuna. Lava-alue oli erittäin siisti ja hyvin pidetyn oloinen. Itselle jäi kuva, että ihmisten viihtyvyyteen on todellakin haluttu panostaa ja siinä oli kyllä mielestäni onnistuttukin. Esimerkiksi pöydissä oli kauniita kukkia ja kukka-amppeleita riippui kahviossa. Lisäksi alueella oli pylväs, jossa oli viitottu, mistä suunnasta mikäkin toiminto (wc, kahvio jne.) löytyy. Kiva idea :) Itse tykästyin juomapisteen vieressä solisevaan pieneen suihkulähteeseen, hauska idea sekin! Ensin luulin, että siitä lähteestä tulee juomavesi, mutta ei sentään :D Juomavesi oli ilmaista ja lisäksi kaiteen reunustalla oli karkea merisuola-purkki, josta sai halutessaan ottaa muutaman kiteen kielen alle tarvittaessa. Enpä ole tätäkään missään muualla vielä nähnyt, mukava pikku lisä tanssijoille.

Kahvion antimista tuli testattua vain nestepitoisia juomia, mutta sen mitä ehdin tiirailemaan niin leivät ainakin näytti herkullisilta ja niidenkin esillepanoon oli panostettu. Hintaa en tarkkaan muista, olisikohan ehkä ollut luokkaa 3,5 €/leipä. Lettujakin paisteltiin ulkokahviossa, nam nam! Metsälinnassa siis on yksi kahvila, mikä sijaitsi tanssilavaa vastapäätä sisätiloissa sekä anniskeluravintola (vasemmalla) ja ulkokahvio (oikealla). Täällä siis varmasti viihtyy myös ei-tanssivat. Eiköhän lähistöllä ole näin kesäisin mökkeilijöitäkin joten tänne on hyvä mennä viihtymään oli lauteilla sitten kuka artisti tahansa.

Itse päänäyttämö oli soikion muotoinen. Naistenrivi asettautui esiintymislavaa vastapäätä. Naisia
paikalle olikin eksynyt vallan runsaasti ja kyllähän heitä parhaimmillaan kolmessa rivissä siinä seisoskeli. Nimenomaan seisoskeli, koska eipä niitä hakevia miehiä nyt paljoa ollut. Sanoisinko, että tanssiväki oli tällä kertaa hieman varttuneempaa. Me miehen kanssa edustettiin muutaman muun kanssa nuorinta ikäpolvea. Vaikka miehiä näytti olevan hakurivissä kovin niukalti niin silti jostain kumman syystä lattialla oli ajoittain jopa ahdasta. Ehkä naistenhaulla moni koki tilaisuutensa tulleen. Tavallista pidemmästä kotimatkasta johtuen lähdettiin jo ysin aikaan ajelemaan kotiin, mutta tänne olisi oikein kiva palata vielä tänä kesänä edes kerran vaikka koko meidän köörin kanssa - ja lettukin kun jäi vielä maistamatta :) Suosittelen!


Nämä kaunokaiset loisti auringon kanssa kilpaa
Onko suunta hukassa? No ei ole enää!
Kaivo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti