Tapanintanssit - Sinitaivas, LäpiValaisu @ Pesäkallio

Tästä lähtee tämän huikaisevan tanssivuoden viimeinen raportti bittitaivasta kohden. Tavoistani poiketen niin myöhässä, että ihan hävettää! Ei ole vielä koskaan käynyt niin, että tanssiraportti myöhästyy paria päivää pidempään.. No joskus vain käy näin, joulukiireitä..:) En kuitenkaan ole unohtanut teitä ja tässä juuri ennen uuden vuoden vastaanoton aukeamista paketoin nämäkin muistot – voidaan sitten itse kukin toivottaa tervetulleeksi vuosi 2017 puhtaalta pöydältä ja uusin kuvioin.

Kinkun sulattelutanssit hypähdeltiin siis JO viisi päivää sitten Pesäkalliolla. Kinkkua ja muita jouluherkkuja oli saapunut sulattelemaan aikamoinen määrä tanssijoita. Pääsin paikalle varttia yli kahdeksan ja auton saikin jo jättää metsän laitamille ja narikkaan joutui ihan jonottamaan useamman minuutin! Jono oli pitkään tasaisesti kahvion kohdalla. Enpä kyllä yhtään muista milloin Pesällä tuollaista kuhinaa olisi käynyt :) Ehkäpä joulun pyhät sai ihmiset liikkeelle. Itselle nämä tapanintanssit olivat ensimmäistä laatuaan sillä viime vuonna jouduin jäämään flunssan kouriin vuoteen omaksi. Silloin harmitti, mutta nyt oli hyvä ottaa vahinko korkojen kera takaisin. Edellisestä tanssikerrastakin oli taas ehtinyt vierähtää muutama viikko niin kyllä se parketti houkuttelevasti minun nimeäni siellä kuiskaili.

Eipä tuntunut ainakaan itsellä painaneen joulun syömingit enää jaloissa sen verran reipasta meno oli. Lattia oli vaan aika tupaten täysi joten varsinkin parin ensimmäisen tunnin aikana tanssi oli lähinnä sitä, että yrittää olla parhaansa mukaan astumatta kenenkään nilkalle tai ei osu kädellä tahattoman kovaa johonkin..No aika vaikeaa tämmöinen esterata oli kyllä suorittaa ja potkuja koki niin omatkin kuin naapurienkin nilkat – sori niistä. Erään viejän kanssa yritettiin tanssia jenkkaa, mutta eipä siitä mitään tullut, kaikki tuntui tanssivan sen melkein paikallaan.. Tuttuja naamoja oli kyllä todella paljon liikenteessä. Tämän vuoden aikana olen oikeastaan ensimmäistä kertaa huomannut kuinka paljon sitä onkaan ”naamatutustunut” tämän harrastuksen kautta kaikenlaisiin ihmisiin. Tuo älytön ruuhka latisti vähän tanssi-intoa joten päivystelin rauhallisesti takarivissä, josta sitten muutama tuttu tuli aina välillä poimimaan parketille. Naistenhaun skippasin, koska niitä naisia nyt oli (taas) aika paljon enemmän. Eikä tosiaan ollut mitään mielenkiintoa lähteä ihan jokaista biisiä vetämään sinne ruuhkaan potkittavaksi ja tönittäväksi. Naistenhakua katsellessani tulin jostain syystä ajatelleeksi niitä miehiä, jotka jäävät ”ylimääräisiksi” eikä heitä haeta naistenhaulla. Meillä naisilla on se ongelma, että miehiä on vähän ja viejiä ei yksinkertaisesti riitä kaikille halukkaille, mutta lavoilla miehillä ei tätä ongelmaa yleensä ole. Naisia on, mutta silti he valitsevat tanssin sijaan istumisen. Mietin, että miltäköhän näistä miehistä mahtaa tuntua? Tuntuu vähän julmalta, kieltämättä. Enpä tiedä miksi tälläisiä edes mietin, mutta laitoin vain merkille..

No onneksi illassa oli jotain hyvääkin, sillä viimeiseksi tanssin nuoren miehen kanssa, joka oli sitä mieltä, että lavatanssit on parempaa kuin baari! :) Täytyy ihan olematonta hattuani nostaa, että siinä on nuorella miehellä asenne kohdallaan. Syksyllä kuulemma aloittanut käymään, musiikin perässä tullut lavoille, mutta uskalsi silti lähteä tanssimaan kanssani vaikka askeleet toisinaan sekosivatkin. Ihan huippua, tuollaisia tyyppejä lisää kiitos! :)

************************************************************************

 Kiitos kaikille lukijoille tästä vuodesta! Tanssihöpinät tulee jatkumaan ensi vuonnakin vanhaan tuttuun tyyliin - mulle kun sattuu ja tapahtuu kaikenlaista :) Räiskyvää ja tanssillista uutta vuotta 2017 sinulle!

 

Terveisiä tanssikursseilta osa 2 : Missä ne kaikki miehet oikein on?

Jälleen kerran pettyneenä täytyy todeta ettei ne miehet ainakaan tanssikursseilla käy. Koska tämän blogin tarkoitus ei ole kertoa vain lavatanssielämän glamourista, ja koska tätä blogia kirjoittaa ihminen jolla aina välillä menee tunteisiin, niin täältä pesee ja linkoaa. Hitto vie, että osaakin kairata tämä asia taas vaihteeksi. Sanonta ”kiusa se on pienikin kiusa” on kyllä todellakin vähintääkin riesa.

Alempana luettavien pettymysten sanojen sijaan olisin paljon mieluummin kirjoittanut teille mukavasta päivästäni JouluBuggi- tanssileirillä sekä vierailusta itselle uudessa tanssipaikassa Tanssikeskus Tessussa – siis jos minä ikinä olisin sinne asti päässyt. JouluBuggi – tanssileiri on osa Boogie tour Ry:n tapahtumia, joka kiertää ympäri Suomea tekemässä tutuksi rock’n’swing –tansseja. Tampereella 10.-11.12 järjestetyn kaksipäiväisen leirin lajeina olivat bugg sekä boogie woogie ruotsalaisten sekä suomalaisten ammattilaisten ohjaamina. Tasoja olisi ollut aloittelijoista aina konkareihin asti. Lisäksi kun tuota ohjelmaa katsoi, niin varsin herkulliselta omaan makuuni näyttivät tunnit kuvioista, vartalon käytöstä sekä viennistä että seuraamisesta. Lisäksi illan tansseihin olisi leiriläiset voinut ostaa lipun hieman huokeampaan hintaan. Itse en ole koskaan vielä käynyt tämäntapaisilla tanssileireillä ja siksi olisinkin innolla ollut menossa mukaan kun kerrankin mahdollisuus oli lähteä reissuun.

Koska en nyt voi kirjoittaa teille mukavasta päivästäni niin kirjoitan sitten siitä kuinka tanssikursseilla ei nykyään juuri näy miehiä mailla eikä halmeilla – edellä mainittu kun oli pääsyy siihen miksi en ylipäätään koko leirille edes päässyt osallistumaan. Viejiä ei siis ollut ilmoittautunut tarpeeksi suhteessa ilmoittautuneiden naisten määrään sille kurssille, mille olisin ollut menossa. Järjestäjän mukaan viejät ilmoittautuvat yleensä viime hetkillä joten minun piti jättää leikki kesken keskiviikkona. Itse en kyennyt enää venyttämään löysässä hirressä roikkumista pidempään. Noh, pitäkääpä sitten tunkkinne, olkaa niin hyvät. Ja kyllä, rehellisesti sanottuna minä vähän mieleni pahoitin asiasta. Toisinaan tämä ainainen ja lähes krooninen miesten vähyys niin lavoilla kuin kursseillakin saa ämpärini vain läikkymään yli reunojen. Lavoilla tähän miesten vähyyteen on jo turtunut, mutta kun tämä sama tilanne on melkeinpä poikkeuksetta arkipäivää jo lähes jokaisella tanssikurssilla, jolle olen tämän kahden vuoden aikana ylipäätään osallistunut. Alkaa oikeasti jo pikkuhiljaa kyllästyttää!

Ei ole ollut siis yksi eikä kaksi kertaa kun tanssikurssin alkaessa paikalla on ollut vain muutama mies ja pahimmillaan 2-3x enemmän naisia. Omaan kokemukseen perustuen ihan sama missä kurssi järjestetään ja mitä lajia opetellaan, viejät suorastaan loistavat poissaolollaan. Tai jos paikalle on vastoin kaikkia fysiikan lakeja eksynyt kaksilahkeisen lajin edustaja niin 90%:sti he ovat oman parinsa kanssa eivätkä osallistu parinvaihtoon. Se heille toki suotakoon ja heillä on täysi oikeus siihen. Esimerkiksi syksyn ensimmäisellä bugg-tunnilla oli paikalla yksi mies + minä (viejänä) + opettaja ja lisäksi taisi olla 5 naista… Tämä ainut mies oli saapunut paikalle parinsa kanssa eikä olisi osallistunut parinvaihtoon ollenkaan, mutta kurssin vetäjä sai hänet ylipuhuttua vaihtorinkiin.  Sanomattakin lienee selvää, että mitä useimmin yllämainittu esimerkkitilanne käy niin eihän se kovin motivoi siellä kursseilla käymäänkään, varsinkaan näin naisnäkökulmasta . Lisäksi seuraajan roolia tanssivana vielä koen maksavani aikalailla tyhjästä. Ihan hyvin voisin sitä perusaskelta tallata tuossa olohuoneen lattiallakin siinä missä viejien puutteen takia joudun pahimmassa tapauksessa tanssimaan puolet tunnista soolona. Ja kun tunnin hinnaksi lyödään 8-15 €/kerta niin huvittaisiko sinua maksaa tyhjästä tuo summa esim. 3 x viikossa? No ei minuakaan.

Ketä saan nyt osoittaa syyttävällä sormellani? Miehiin tekisi se mieleni kohdistaa, mutta ennemminkin oikea suunta lienee tanssikursseja järjestävä taho. Vaikka en nyt JouluBuggi-leirille päässytkään niin järjestäjä veti pisteet kotiin siitä, että nimenomaan leirille EI otettu ”rahankiilto silmissä” kaikkia halukkaita vaan haluttiin taata osallistujille vastinetta rahalle (=paritasapaino). Näin mutu-tuntumalla makusteltuna liian monille kursseille (tai sitten minä käyn vaan väärillä kursseilla?) otetaan nimenomaan kaikki maksavat asiakkaat jolloin päädytään yhdessä miesten vähyyden kanssa tilanteeseen, että seuraajia on lähes poikkeuksetta aina liikaa. Se ei palvele yhtään ketään. Onneksi on opettajia, jotka kiinnittävät tähän paritasapainoon huomiota jo ilmoittautumisvaiheessa, mutta itse en liian usein ole tähän törmännyt. Ihmeen paljon kuitenkin meitä parittomia naisia jaksaa kerta toisensa jälkeen tanssikursseilla käydä vaikka paritasapaino on yleensä mitä on. Joskus joulu tulee jo toukokuussa kun sattuukin niin, että jokaiselle on pari. Sellaiset tunnit ovat kivoja :) Tämäkin kirjoituksen aiheen jokainen tanssikurssilla käyvä näkee eri perspektiivistä ja voi olla että olen tekstissäni sortunut yleistämään liikaa, tiedä häntä. Itse kuitenkin olen kokenut asian yllä kirjoittamallani tavalla täällä missä usein tulee kursseilla tanssittua. Nyt jo ehkä toivon, että olen tosiaan sortunut liikaa yleistämään.

Vaikka minä nyt mieleni pahoitinkin, etten päässyt osallistumaan leirille, ja vaikka minua kismittää viejien vähyys kurssilla niin elämässä vastaantuleviin pettymyksiin ja vastoinkäymisiin on oppinut jo suhtautumaan tämän vajaan kolmen vuosikymmenen tuomalla ”kokemuksella” ja asettamaan ne oikeisiin mittasuhteisiin : 

Vähän on parempi kuin ei mitään!

Kaikesta huolimatta, mukavaa viikonalkua ja joulunodotusta itse kullekin säädylle! 

Ps. Tapsantansseihin on muutes enää 14  päivää!

Pss. Miten teidät miehet saisi houkuteltua tanssikurssille? :) 

Terveisiä tanssikursseilta – polkan askeleet ja viejän rooliin hyppääminen

Tätä syksyn ja alkutalven pahinta tanssituskaa on onneksi lievittänyt tanssikurssit joilla on tullut käytyä ennen kaikkea sosialisoitumassa ja rentoutumassa mielekkään harrastuksen parissa. On sieltä sitten mukaan tarttunut uusia taitoja sekä muutama opittu kuviokin. Uskokaa tai älkää, myös maailman yhdeksäs ihme tapahtui kun onnistuin jollain käsittämättömällä tavalla synkronoimaan polkan askeleet vihdoin kohdalleen! Kaksi vuotta olen tuskaillut sen polkan suhteen kun ei se vaan mene jalkoihin asti.. Kaksi vuotta! Jessus, se on ollut niin työn ja tuskan takana.. Viimeisen vuoden verran olen kyllä pystynyt hyppimään polkan perusaskelta yksinäni, mutta parin kanssa en ole pystynyt menemään sitä mitenkään päin. Siksipä onnistuminen parin kanssa juurikaan sekoamatta askeleissa nosti mieltä kummasti. Tiedättehän sen tunteen, kun harjoittelet jotain kuviota/vientiä ja aina ne askeleet sekoaa tai menee väärin, miten se voikaan olla niin rasittavan hirvittävän epämukavan turhauttavaa! Sitten kun tarpeeksi on hakannut päätä seinään ja on jo luovuttanut, tulee se päivä jolloin asiat vaan odottamattomasti loksahtaa kohdalleen ja kaikki sujuu kuin rasvattu – se tunne on muuten aika kiva, eikös niin? :) Eihän se minun polkan pomppiminen kaunista ole millään mittarilla mitattuna, mutta olen kyllä enemmän kuin mielissäni, että olen päässyt edes tähän asti. Tämän "taidon" hinta oli muuten yksi lähtenyt varpaankynsi lisää. Seuraavat kaksi vuotta voikin sitten tahkota sitä paripolkan askelta..

Onneksi perinteiselle polkalle on olemassa vaihtoehto - swingpolkka. Olen käynyt muutamalla swingpolkka-tunnilla tässä alkutalvesta ja itselle se ainakin on 100x helpompi kuin tuo perinteinen tapa. Swingpolkka on polkkamusiikkiin tanssittava rock’n’swing- tanssi jota tanssitaan aika pitkälle paikallaan (samoin kuin esim. fusku) avoimessa otteessa. Tähän voi siis helposti soveltaa esim. fuskun ja jiven kuvioita. Yhden polkkatunnin aikana taatusti hiki virtaa, koska tässä tanssissa tulee pompittua. Toki hyvä jalkatekniikka ei tee tanssista välttämättä kovin raskasta, mutta hyvästä treenistä käy silti! Minusta swingpolkka on kiva sekä vähän ”hassuttelutanssi” – kepeää ja iloista. Polkkaahan ei usein kyllä lavalla kuule, pääsääntöisesti vain kerran illassa miestenhaulla. Valtaosa tanssijoista tanssii edelleen perinteisesti, mutta kyllä lattialla aina muutama swingpolkkaava- pari löytyy. Tästä linkistä voit käydä kurkkaamassa millaista ko. tanssi on. Jos olet jo kokeneempi polkkaaja niin tästä linkistä voit sitten testata kuinka hyvin pysyt rytmissä heh ;)

Sitten uusi taito, minkä oppimiseen olen erityisesti panostanut kaiken kursseilla sosialisoitumisen ohessa, on viejän rooliin hyppääminen. Lajina bugg sekä keväällä on vuorossa sitten fuskun viennin opetteleminen. En halunnut ottaa niitä samaan aikaan, koska tuskin olisin molempia pystynyt omaksumaan näin lyhyessä ajassa. Fusku ja bugg ovat tanssilajeina sellaisia, että niitä voi hyvinkin mennä likkapareissa, koska niitä tanssitaan avoimessa otteessa. Likkapareja näkyi esimerkiksi viime kesänä mielestäni paljon enemmän kuin aikaisemmin. Tähän suuntaukseen voi olla montaakin eri syytä, mutta miesten vähyys suhteessa naisten määrään lavoilla nyt ainakin on ajanut itseni opettelemaan viemistä kädenalitansseissa. Vaikkeivät fusku ja bugg olekaan lempitanssejani niin silti tykkään niitä tanssia ja ainahan ei pääse joillekin kivoille kappaleille joten jos itse osaa viedä niin voi pyytää kaveria tanssimaan. Molemmat voittaa :) Itse pyrin tarvittaessa tarjoamaan ”taitoani” vain tutuille kavereille, en omasta mielestä ole niin hyvä että kehtaisin vielä ketään tuntematonta tanssittaa.  Ja tietenkin ensisijaisesti tanssisin ja tanssin mielelläni vietävän roolia, mutta kuten todettu aina ei siihen saa mahdollisuutta.

Vaikka osaankin seuraajana tanssia buggia niin kävin silti buggin alkeet sekä alkeisjatkot uudestaan – viemistähän siellä olin opettelemassa ja siitä minulla ei kyllä ollut minkään valtakunnan käsitystä. Ensimmäinen tunti oli kieltämättä tuskan täyttämä. System overloaded - meni kovaa ja korkealta ohi.. Onneksi bugg-musiikin rytmi sekä askellus on minulle entuudestaan tuttua, mutta muuten on yllättävän vaikeaa tanssia ne askeleet silti peilikuvina. Niin ja sitten minun pitäisi vielä tarkkailla ympäristöä törmäilyjen varalta, ehkäpä tulkita musiikkia niin ja tietysti päättää seuraavat kuviot (muistaa mitä osaan!) ja vieläpä viedä ne! :D Helppoa kuin heinän teko? No ei nyt ehkä kuitenkaan.. Te miehet olette oikeasti aika taikureita kun hanskaatte kaiken tän koko illan! Ei ollut yksi eikä kaksi kertaa kun kaikki kuviot vain yhtäkkiä katosivat päästäni.  Tämä viejän roolissa tanssiminen ja opettelu on tosiaankin avartanut omaa pientä tanssimaailmaan myös miesten näkökulmasta. Norsun kokoinen peukalo täältä jokaiselle viejälle, tämä vienti ei todellakaan ole niin helppo rasti mitä me naiset saatamme olettaa sen olevan. Alkukankeuden jälkeen olen kuitenkin omaksunut omaksi ihmetyksekseni viejän roolin yllättävän kivuttomasti ja suhteellisen lyhyessäkin ajassa. Itse odotin pidempää prosessia, mutta tanssitaustani ko. lajissa on varmasti helpottanut oppimista kuin jos olisin aloittanut ilman minkäänlaista pohjaa. Ei omat viennit läheskään aina nappiin mene ja tarkoituskaan ei ole olla paras tässä, mutta noin pääsääntöisesti viejän roolissa tanssiminen ja vienti sujuu omasta mielestä jo ihan mukiinmenevästi. Eli syksyllä on siis jollain tasolla sisäistetty perinteisen polkan askellusta sekä opittu viemään buggia. Jorma Uotinen sanoisi tähän varmaan, että ”ei huono!”

Aki Samuli & Fantasia @ Pesäkallio

Mukavaa sunnuntaita! Vielä tässä hieman yli tunti sitten oli harmaata ja mustaa, mutta jo nyt näkyy valkoista, joskin rännänsekaista, satavan taivaalta ja maakin on saanut mukavasti väriä. Voisihan tuo talvi tulla lopultakin jäädäkseen. Vallitsevan sääilmiön toteamisen ja pohdinnan jälkeen voinkin siirtyä itse päivän aiheeseen – eilisiin tansseihin Pesäkalliolla. 

Edellisistä humpista Satulinnassa ei yllätys yllätys olekaan kuin vain parisen viikkoa ja nyt jo taas lavalla menossa. Tämä on kyllä tämän syksyn käyntiennätys, kaksi kertaa kuussa. Wow! Melkein rastin kyllä nyt joutuu piirtämään olohuoneen seinään tämän saavutuksen johdosta..:) Tanssitossua ulkoiluttamaan lähdin pääasiassa kahdesta syystä – sain itselleni tanssittajan illaksi sekä halusin Akin keikalle. Tanssijoita oli kyllä tosi vähän liikenteessä. Enpä muista milloin Pesällä olisi ollut noin väljää läpi illan. Ehkä orastava pikkujoulukausi, Lahti-Hallissa ollut Hectorin sekä Sibeliustalossa YÖn konsertti (molemmat loppuunmyytyjä) verottivat väkimäärää. Ehkä tähän on voinut vaikuttaa myös vallitseva avaruussää sekä kuun ja tähtien asennot suhteessa Saturnuksen kiertorataan, tiedä näitä. No samapa se, mahtui ainakin nojailemaan. Ja onneksi tanssiin pääsyä ei tarvinnut muutenkaan miettiä, koska tanssitakuu oli eilen taattu seuralaisen sekä tuttujen toimesta. Väki oli keskimääräistä vanhempaa, me nuoret selkeä vähemmistö. Naisia oli heitäkin yllätys yllätys enemmän kuin viejiä. Tämä nyt ei muutenkaan ole mikään poikkeus, ennemminkin sääntö. Ihan tyhmä sääntö onkin, eikös sitä voisi muuttaa? :p Itse jaksoin riehua lattialla jonkun 2,5 tunnin verran, mutta sitten tuli kyllä noutaja ja meno alkoi hiipumaan kuin itsestään. Lauantaipäivän aamun treeni-aktiviteetit ottivat omansa ja loppuilta meni sitten enemmän pyrstöllään istuen. Mutta eipä minua haitannut, oikein mukavaa oli taas ja kiva kun näki tuttujakin piiiiitkästä aikaa :)

 

Nimikirjoitukset hankittu :)

Muistaakseni Akin keikalla kävin ensimmäisen kerran viime kesänä Jenkalla, kun hän oli lopettamassa tangokiertuettaan. Jo silloin taisin kirjoittaa, että tykästyin häneen kovin.  Eipä Aki pettänyt tälläkään kertaa. Mielestäni hänellä on kyllä jokin itseeni vetoava lavakarisma sekä energia, lisäksi myös miellyttävä lauluääni. Hänen bändinsä Fantasia veti ensimmäiset pari settiä ja itse mestari kaksi viimeistä. Suurimmaksi osaksi musiikki kävi oman jalan alle moitteetta. Koska paikalle oli buukattu vain yksi esiintyjä, niin bändin tauon aikana soitettiin levymusiikkia. Minä olen sitä mieltä, että levytanssit pitäisi olla erikseen.  Jos ei saada useampaa esiintyjää niin sitten tanssit alkamaan myöhemmin tai loppumaan aikaisemmin jotta livemusiikki soi koko ajan. Maksa nyt 16 euroa siitä, että levymusiikki soi. Yhtä hyvin voisin mennä joraamaan tuohon paikalliseen sen saman musiikin tahdissa..

"Papat tanssittaa pikkulikkoja"

Anteeksi kovin kärkäs, provosoiva ja yleistävä otsikko, mutta kirjoitinkin sen tuohon muotoon vain siksi, että haluan sen herättävän huomiota. Otsikon aihe on myös jonkinsortin ikuisuusaihe lavatanssien ympärillä johon on tullut itsekin törmättyä aina silloin tällöin. Viimeksi tällainen tilanne tuli itselle eteen lauantaina Satulinnassa. Siinä tanssiessa tulin ajatelleeksi monia asioita tähän juttuun liittyen. Minun olisi aika jo valita ”puoleni” tässä asiassa. Vaikka päätös vaikuttaa kovin yksinkertaiselta niin silti minussa herää jokseenkin ristiriitaisia tunteita siitä miten minun odotetaan tilanteessa toimivan – sekä siitä miten omasta mielestäni tulisi toimia. Alla yritän tässä avata jälleen kerran vain omaa mielipidettä ja katsantokantaani otsikon asiaan omien kokemuksieni pohjalta.  Kirjoitan tässä nyt sellaisista hakijoista, jotka eivät ole minulle ennestään tuttuja (kursseilta/muusta yhteydestä) vaan ihan täysin vieraita, joiden kanssa en ole aikaisemmin tanssinut.  ”Ollako vai eikö olla?” Kas, tässäpä päänvaivaa kerrakseen..

Mistä on kyse? Kaikessa yksinkertaisuudessaan siitä, että jotkut reippaasti vanhemmat hakijat (nimitettäköön heitä tässä yhteydessä papoiksi) hakevat meitä nuoria naisia (20-30 v.) kerta toisensa jälkeen parketille oman ikäistensä daamien sijaan. Korostan, että läheskään kaikki vanhemmat miehet eivät tosiaankaan näin tee, mutta sitten osa tekee. Tästä kumpuaa otsikossakin mainittu asia ”papat tanssittaa pikkulikkoja”. Minulle on aina toisinaan (viimeksi lauantaina) käynyt niin, että hakija oli mielestäni reippaasti yli-ikäinen. Omaan ikääni verraten pappa-osastoa alkaa olemaan +65 ikävuotta lähentelevä hakija. Hänen hakiessaan minua kävin sisäistä taistoa rukkasten antamisen ja tanssimisen välillä. Olin kuitenkin sen verran lapanen, etten kehdannut antaa hänelle rukkasia ja lähdin sitten tanssimaan. Siinä lattialla kävellessä alkoi rehellisesti sanottuna kaduttaa koko juttu. Siinä hiihdellessä oli myös aikaa harrastaa itsetutkiskelua, että miksi hitossa minä siihen päädyin? 

Tämän kaltaisia tilanteita ei onneksi itselle usein edes eteen tule, mutta aina välillä kuitenkin. Kun mietin yllä olevaa tilannetta, koin siinä ristiriitoja sen välillä miten minun odotettiin toimivan ja miten minun olisi pitänyt omasta mielestäni toimia. Koin, että minulta odotettiin haun hyväksymistä, koska hakija oli siisti ja ystävällinen eikä esimerkiksi tolkuttomassa humalassa, haissut rankkitynnyriltä tai muuten vain epämääräinen tapaus. Välillä tuntuu, ettei lavatansseissa ole hyväksyttävää pakittaa, jos hakijassa ei ole mitään selkeää vikaa (esim. humalatila). Joku ei välttämättä uskalla edes antaa pakkeja oli hakija millainen örvelö tahansa. Lisäksi naisena ja etenkin parittomana kannan sitä ristiä, ettei minulla ole ihan tolkuttomasti varaa jaella niitä rukkasia yhtään kellekään, koska rehellisesti tunnustettuna pelkään leimautuvani nirppanokaksi. Ja kaikkihan tietää mitä se tarkoittaa.. Ehkä suurimman ristiriidan koin kuitenkin siitä miten minun olisi omasta mielestäni pitänyt toimia. Olen täällä blogissakin aina ihmetellyt sitä, että en ymmärrä miksi ihmiset eivät voi tanssia kaikkien kanssa? Nyt kuitenkin oma käytökseni ja tuntemukseni sotivat tätä ajattelua vastaan. Minun olisi pitänyt antaa rukkaset ko. hakijalle, mutta mielestäni se olisi kuitenkin sitten ollut epäkohteliasta, koska hän oli OK – mutta vain liian vanha. Olen ristiriitainen siksi, koska olen sanonut tanssivani mieluusti kaikkien kanssa, myös vanhempien, mutta nyt en olisi sitten kuitenkaan halunnutkaan tanssia. Huoh, naisena oleminen on kyllä joskus tosi vaikeaa..

Onko nuorella naisella velvollisuus tanssia yli-ikäisen hakijan kanssa jos hakija on ok? Ei ole. Sosiaalinen paine naisten antamille pakeille tuntuu silti hartioilla. Kellään, miehellä tahi naisella, ei ole velvollisuutta tanssia itseään miellyttämättömän hakijan kanssa. Miksi sitten lähdin tanssimaan? No koska en kehdannut pakittaa, hakija oli ok, mutta vain iäkäs..Tai en minä oikeastaan enää edes itsekään tiedä! Miksi jotkut miehen hakevat itseään selkeästi nuorempaa naista tanssimaan ikäistensä daamien sijaan? Mitkä ovat joidenkin miesten motiivit tähän? Sen kun tietäisi. Yleensä haut tapahtuvat reilusti jälkikäteen jolloin on jo selvää ettei pääsisi tanssimaan ko. kappaleparia. Omakohtaiseen kokemukseen perustuen haettavat kappaleet ovat olleet perinteisiä lajeja: hitaita foxeja, valsseja, tangoja (lähiotteessa mentäviä tansseja), ei käytännössä siis mitään kädenalitansseja. Voisiko yksi motiivi olla halu päästä lähelle nuorta sorjaa naista, koska muuten tähän tuskin on mahdollisuutta? Tiedä häntä..Nytkin korostan, että ne yli-ikäiset viejät kenen kanssa olen tanssinut, ovat olleet 99% asiallisia eikä kaikkia nuoria naisia tanssittavia vanhempia miehiä tule osoittaa sormella ja leimata pervoiksi sediksi. Ei tosiaankaan! Mutta haluan kertoa myös, että pariin likistelijään olen valitettavasti törmännyt. Nimenomaan lähitansseissa otettaan tiukka ote selästä ja painetaan itseä vasten sekä taputellaan/hierotaan selkää, niin kyllä siinä inha tunne väkisinkin tulee – varsinkin kun hakija voisi olla minun pappani. Se ei mielestäni ole sopiva käytöstä vanhalta hakijalta nuorta kohtaan. Se ei myöskään ole mielestäni yhtään sen hyväksyttävämpää nuoremmaltakaan mieheltä - keneltäkään. 

Onneksi sosiaalinen paine miehille leimautumisesta pikkulikkojen tanssittamiseksi suistsii varmasti tätäkin touhua, mutta mielestäni reilusti vanhempien miesten (pappa-osasto huomio!) tulisi ymmärtää olla hakematta itseään reilusti nuorempaa tuntematonta naista. Mutta myös meidän nuorten naisten, minä nyt ainakin etunenässä, tulisi katsoa peiliin tässä asiassa. Oli sosiaaliset syyt mitkä tahansa niin jokainen nuori naistanssija joka lähtee tanssimaan itseään reilusti vanhemman tuntemattoman miehen kanssa – jonka kanssa EI haluaisi tanssia - jatkaa omalta osaltaan tätä saagaa. En tahdo tällä kirjoituksella aloittaa kansanliikettä, että nyt kaikki nuoret naiset antakaa aina pakit x-ikäisille miehille. Ei. Haluan, että teette rohkeasti niin kuin itsestä tuntuu. Jos et halua tanssia jonkun kanssa syystä x niin käytä oikeuttasi sanoa ei. Se on ihan okei! Ei pidä tehdä asioita vaan sen takia ettei kellekään tule paha mieli tai jotta toiminta olisi jonkun yleisesti hyväksytyn normin/tavan mukaista.  Minä en ole juurikaan kehdannut käyttää sitä oikeutta ja siten joutunut tilanteisiin, jossa mieluummin pitäisin seinää pystyssä. Tämä on ihan täysin oma vikani, enkä syytä hakijoitani siitä. ”If you can’t stand the heat. Get out of the kitchen!” 

Vanhemmat miehet tanssittamassa nuorikkoja ei mielestäni ole mikään lavatanssien kirjoittamaton sääntö, enemminkin poikkeus. Niitä osuu silloin tällöin kohdalle. Uskallan väittää, että ei ole yksi tai kaksi nuorta naista joka on ollut samassa tilanteessa. Tämän ehkä jopa liian pitkäksi venähtäneen pohdinnan seurauksena tulin itse ainakin siihen lopputulokseen, että varaan jatkossa tanssikassiin muutamat työkintaat jaettavaksi itseäni reilusti vanhemmille tuntemattomille hakijoille - tämän enempää selittelemättä.

I rest my case. Peace and laav!

Kiitos ja anteeksi.

Taikakuu & Maija Tenkanen&Kulkukoirat @ Satulinna

Vihdoinkin! Edellisistä Taikakuu-tansseista oli käytännössä jo ikuisuus – 64 päivää! Ihan vähän vaan myönnän jotta oli ikävä!Edellisen kerran siis lempiyhtyeeni keikalla 3.9 joten tuli odotettua koko viikko kieli pitkällä lauantai-iltaa. Nykyään tämä eläminen on myös enemmän tanssien odottamista, koska sitä herkkua on liian harvoin tarjolla verrattuna menneen kesän hyppelyihin. Lisäksi aivan liian vähän näkee myös meidän crew:n tyyppejä ja ei ole oikeastaan koko köörin voimin onnistuttu eksymään millekään lavalle yhtä aikaa piiiiitkään aikaan. Tätäkin alkaa olla jo ikävä. Hitsi, tämä syksy/talvi on kyllä niin tylsää aikaa!

Edellisen kerran Satulinnassa olen muistaakseni käynyt joskus  tammi-helmikuussa ja sen jälkeen paikka on kokenut pienoisen kasvojenkohotuksen. Ilmeisesti se on toteutettu tämän syksyn aikana. Paikkaan on nimensä mukaisesti pyritty saamaan satumainen tunnelma: ritari pönötti tuttuun tapaansa ottamassa vieraat vastaan, kärmes luikerteli katon rajassa, hakutauluissa komeilivat ritarit ja prinsessat, seinillä puumaisia kiemuroita ja juomapiste muistutti pientä vehreää lähdettä. Omasta mielestäni parempi ja viihtyisämpi entiseen verrattuna. Lauantaina heti narikan vieressä oli kyllä itselle aika paha rysä ohitettavaksi nimittäin mekkomyyjä! Aijaij kun oli toinen toisistaan kivemman näköistä hamosta ja mekkoa. Pitihän niitä vähän hypistellä, mutta onneksi luottokortti jäi kotiin..

Oltiin paikalla heti tanssien alusta. Alussa oli hiljaista, viimeistään silloin kun Taikakuu aloitti, oli lattialla jo enemmän porukkaa. Mitään suurta ruuhkaa ei onneksi ollut koko illan aikana. Suurin naisenemmistö lienee ollut Kyöstin perässä Pesäkalliolla, mutta kyllä Satulinnaankin oli naisia riittänyt sen kolmen rivin verran. Lauantaina kiinnitin huomiota siihen kuinka pimeä paikka naistenrivi onkaan.  Mitenköhän ihmeessä viejät sieltä näkee hakea yhtään ketään muita kuin eturiviläisiä? Satulinna ei ole tanssipaikkana itselle jostain syystä kyllä se kaikkein mieluisin tai edes kolmanneksi paras vaihtoehto, mutta pääsin kyllä tanssimaan omasta mielestä yllättävänkin hyvin, vaikken edes eturivissä kertaakaan ollut. Edellisessä kirjoituksessani kun kirjoitin tuosta ”tanssipiiristä” tai vakihakijoista niin lauantaina heitä ei ollut paikalla kun ehkä 2. Siihen nähden siis olisi voinut olla paljo paljon huonompikin ilta. Olen iloinen, että lähes kaikki hakijat olivat minulle uusia tuttavuuksia ja itsekin tuli haettua 1 kerran tuttua ja loput ihan vieraita. Ei siis jäänyt mitään traumoja niistä Pesiksen yllättävistä pakeistakaan – eteenpäin sano mummo lumessa.

Pitkästä tauosta huolimatta mitään suuria odotuksia illalle en ollut mieleeni maalaillutkaan. Oli vain kiva päästä pitkästä aikaa kuuntelemaan hyvää musiikkia. Toinen orkka Maija Tenkanen & Kulkukoirat ei kyllä itseäni vakuuttanut ja heidän settinsä istuinkin mieluummin baarin puolella. Ilta oli kaikkinensa perus liitelyä parketilla (tällä kertaa ilman mitään tilanteita), tanssittajat olivat vähintäänkin taitavan hyviä ja seurakin oli mukavaa, niin mikäs siinä taas viettää yksi lauantai-ilta hyvän harrastuksen parissa. Seuraava Taikakuu-iltaa onneksi tarvitsee odottaa vain perjantaihin asti!

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille :)

”Tanssipiiri - sisäpiiri”

Sain tänne blogiin kommentin, jossa kysyttiin oikotietä onneen eli miten päästä tanssipiireihin?  Olin ensin hyvän matkaa vastaamassa kommenttiin, mutta sitten ajattelin, että voisinkin kirjoittaa tästä aiheesta oman mielipiteeni omien kokemuksieni pohjalta. Olkoon tämä eräänlainen mielipidekirjoitus tästä ikuisuusaiheesta.

Silloin kun itse otin ensimmäisiä askeliani lavoilla törmäsin tähän ilmiöön ja törmään siihen edelleen vielä tänä päivänäkin. Tanssijat ovat nimenneet ilmiön useimmiten sisäpiiriksi tai tanssipiiriksi. Lyhyesti sisäpiiri tarkoittaa ihmisjoukkoa, jotka keskenään muodostavat toisilta ihmisiltä suljetun ryhmän. Miten tätä sovelletaan tanssilavoilla? Joukko ihmisiä (miehet&naiset) tanssivat koko illan tai lähes koko illan keskenään eivätkä tanssi juurikaan muiden kanssa. Tälle käyttäytymiselle voidaan ajatella olevan ominaista myös sen toistuvuus aina tämän tietyn joukon osuessa samalle lavalle. Oikein kärjistäen tanssipiirin voidaan siis ajatella olevan korrelaatio siitä kuinka hyvin pääset tanssimaan uudessa tanssipaikassa tai ympäristössä jossa ei ole yhtään tuttua tanssittajaa tai tanssitettavaa. Väitän, että tämä ilmiö näyttäytyy meille naisille karumpana kuin miehille, koska meitä daameja on lähes aina x kertaa enemmän kuin viejiä. Samasta korista ei vain riitä kaikille ja joku jää aina ilman, toiset valitettavasti aina kerta toisensa jälkeen. Tästä ”sisäpiiristä” omakohtaisena esimerkkinä eräs kesän tanssi-ilta: tuolloin paikalla oli tosi niukasti tanssijoita, heistä kaikki olivat minulle tuntemattomia, ei yhtään tuttua viejää. 95% viejistä kierrättivät kukin 5-10 eri daamia vuorotellen ja me muut seisoskelimme tyhjänpanttina. Termi ”sisäpiiri/tanssipiiri” jakaa vahvasti mielipiteitä puolesta ja vastaan: yhden mielestä se on ärsyttävää yleistämistä, toinen pitää sitä kateellisten panetteluna, kolmas ihmettelee kun ei koe sisäpiirejä olevankaan ja neljäs loukkaantuu kun hänen ylipäätään epäillään kuuluvan sellaiseen. Ilmiöllä on vahva negatiivinen leima, koska konkretisoiduttuaan se aiheuttaa kokijalleen lähes aina enemmän tai vähemmän mielipahaa.

Minä olen sitä mieltä, että tanssipiirejä on olemassa. Minä olen kokenut joutuneeni ulkopuoliseksi etenkin aloittaessani lavoilla käymisen. Silloin se tuntui erityisen kurjalta. Tuntui niin hassulta, miksi minua tunnuttiin karsastavan vain sen takia, ettei kukaan tuntenut minua tai ollut aikaisemmin tanssinut kanssani? Eihän kukaan periaatteessa voinut tietää mitä osasin ja mitä en? Pelkäsikö joku, että pilaisin hänen tanssinautintonsa, jos en osaisikaan seurata hyvin? Tai mikä pahinta en osaisi tanssia ko. tanssia? Välillä olo oli suorastaan avuton, koska jokin tuntui olevan vialla, mutta minulla ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa asioiden kulkuun mitenkään. Turhauttavaa! Itse koin alussa muut tanssijat suureksi osaksi sisäpiiriläisiksi. Tanssipiirin olemassaolo ei siltikään mielestäni perustu mihinkään ehdottomaan faktaan, vaan henkilön itsensä tai tanssijoista koostuvan joukon kokemuksiin. 

Harrastukseni alkumetreillä itse koin tanssipiirit tosi voimakkaana ilmiönä, koska käytännössä joka ilta tämä elementti oli läsnä ja sitä sai jännittää, että pääseekö tanssimaan muutenkin kuin naistenhaulla. Näin samojen viejien hakevan niitä samoja daameja yhä uudestaan ja uudestaan illan aikana. Tämä sama elementti on läsnä nykyäänkin, mutta huomaan sen muuttaneen kuitenkin muotoaan tai sitten minun suhtautumistapani asiaan on selkeästi muuttunut. Ennen siis koin nämä piirit hyvin tarkkarajaisena ja yksilöivänä negatiivisessa mielessä. Nykyään olen löysentänyt foliohattuani ja ajattelen jokaisen tanssijan kuuluvan johonkin tanssi/sisäpiiriin. Se voi koostua muutamasta viejästä tai seuraajasta, toisilla sitten on vain enempi – yhtä kaikki kuitenkin. Jos henkilöiden x kanssa tanssi sujuu hyvin yhteen, niin ei se väärin ole tanssia heidän kanssaan keskimääräistä enemmän.  Jokainen on vapaa tanssimaan kenen kanssa haluaa, ketään ei tule syyllistää siitä että joku jää aina ilman tanssiparia. Kun tätä asiaa ajattelee tältä kantilta niin huomaankin tässä itsekin kuuluvani tanssipiireihin. Tavallisesti minua hakee 90%:sti ne tietyt viejät lavalla kuin lavalla, itse haen myös heitä sekä aina putkahtelee myös uusia tuttavuuksia muutamia per ilta. Jos itselle sopiva piiri ei satu samalle lavalle niin sitten sitä seistään ulkopuolisena neuletakki niskassa ja yritetään onnistua naistenhaulla :) Hassua, koska minä en ole juuri yrittänyt aktiivisesti pyrkiä mihinkään tiettyyn piiriin enkä oikeasti tiedä mitä olen tehnyt päästäkseni sellaiseen – olen vain käynyt ahkerasti tanssimassa! :D

Tässä asiassa mielestäni oikotietä onneen ei ole - itsellä tämä sisäpiireys on vain tapahtunut ajan kuluessa. Reseptini on ollut kaikkea tätä: käy tanssimassa, nauti, naura, ole iloinen ja positiivinen, hymyile, pidä hauskaa lavalla, yritä uudestaan, älä lannistu. Lisäksi on mielestäni tärkeää hyväksyä itsensä ja omat rajansa - lopettaa jatkuva itsensä vertaaminen muihin tanssijoihin. Ei tarvitse olla parempi tai tuunatumpi, sinä riität. Piste. Tämän harrastuksen alkumetreillä on totisesti kurjaa kärvistellä seinäruusuna kun mieli halajaisi parketille - aurinko paistaa risukasaankin, sitä sulautuu vaivihkaa joukkoon ja sisäpiiri tulee kuin huomaamatta lähellesi. Näin on käynyt ainakin itselle. Vain sinä voit päättää oletko omaan piiriisi tyytyväinen vai et. Nyt kaikki joukolla pyörimään piireissä viikonloppuna! :)