12.12.2016

Terveisiä tanssikursseilta osa 2 : Missä ne kaikki miehet oikein on?



Jälleen kerran pettyneenä täytyy todeta ettei ne miehet ainakaan tanssikursseilla käy. Koska tämän blogin tarkoitus ei ole kertoa vain lavatanssielämän glamourista, ja koska tätä blogia kirjoittaa ihminen jolla aina välillä menee tunteisiin, niin täältä pesee ja linkoaa. Hitto vie, että osaakin kairata tämä asia taas vaihteeksi. Sanonta ”kiusa se on pienikin kiusa” on kyllä todellakin vähintääkin riesa.

Alempana luettavien pettymysten sanojen sijaan olisin paljon mieluummin kirjoittanut teille mukavasta päivästäni JouluBuggi- tanssileirillä sekä vierailusta itselle uudessa tanssipaikassa Tanssikeskus Tessussa – siis jos minä ikinä olisin sinne asti päässyt. JouluBuggi – tanssileiri on osa Boogie tour Ry:n tapahtumia, joka kiertää ympäri Suomea tekemässä tutuksi rock’n’swing –tansseja. Tampereella 10.-11.12 järjestetyn kaksipäiväisen leirin lajeina olivat bugg sekä boogie woogie ruotsalaisten sekä suomalaisten ammattilaisten ohjaamina. Tasoja olisi ollut aloittelijoista aina konkareihin asti. Lisäksi kun tuota ohjelmaa katsoi, niin varsin herkulliselta omaan makuuni näyttivät tunnit kuvioista, vartalon käytöstä sekä viennistä että seuraamisesta. Lisäksi illan tansseihin olisi leiriläiset voinut ostaa lipun hieman huokeampaan hintaan. Itse en ole koskaan vielä käynyt tämäntapaisilla tanssileireillä ja siksi olisinkin innolla ollut menossa mukaan kun kerrankin mahdollisuus oli lähteä reissuun.

Koska en nyt voi kirjoittaa teille mukavasta päivästäni niin kirjoitan sitten siitä kuinka tanssikursseilla ei nykyään juuri näy miehiä mailla eikä halmeilla – edellä mainittu kun oli pääsyy siihen miksi en ylipäätään koko leirille edes päässyt osallistumaan. Viejiä ei siis ollut ilmoittautunut tarpeeksi suhteessa ilmoittautuneiden naisten määrään sille kurssille, mille olisin ollut menossa. Järjestäjän mukaan viejät ilmoittautuvat yleensä viime hetkillä joten minun piti jättää leikki kesken keskiviikkona. Itse en kyennyt enää venyttämään löysässä hirressä roikkumista pidempään. Noh, pitäkääpä sitten tunkkinne, olkaa niin hyvät. Ja kyllä, rehellisesti sanottuna minä vähän mieleni pahoitin asiasta. Toisinaan tämä ainainen ja lähes krooninen miesten vähyys niin lavoilla kuin kursseillakin saa ämpärini vain läikkymään yli reunojen. Lavoilla tähän miesten vähyyteen on jo turtunut, mutta kun tämä sama tilanne on melkeinpä poikkeuksetta arkipäivää jo lähes jokaisella tanssikurssilla, jolle olen tämän kahden vuoden aikana ylipäätään osallistunut. Alkaa oikeasti jo pikkuhiljaa kyllästyttää!

Ei ole ollut siis yksi eikä kaksi kertaa kun tanssikurssin alkaessa paikalla on ollut vain muutama mies ja pahimmillaan 2-3x enemmän naisia. Omaan kokemukseen perustuen ihan sama missä kurssi järjestetään ja mitä lajia opetellaan, viejät suorastaan loistavat poissaolollaan. Tai jos paikalle on vastoin kaikkia fysiikan lakeja eksynyt kaksilahkeisen lajin edustaja niin 90%:sti he ovat oman parinsa kanssa eivätkä osallistu parinvaihtoon. Se heille toki suotakoon ja heillä on täysi oikeus siihen. Esimerkiksi syksyn ensimmäisellä bugg-tunnilla oli paikalla yksi mies + minä (viejänä) + opettaja ja lisäksi taisi olla 5 naista… Tämä ainut mies oli saapunut paikalle parinsa kanssa eikä olisi osallistunut parinvaihtoon ollenkaan, mutta kurssin vetäjä sai hänet ylipuhuttua vaihtorinkiin.  Sanomattakin lienee selvää, että mitä useimmin yllämainittu esimerkkitilanne käy niin eihän se kovin motivoi siellä kursseilla käymäänkään, varsinkaan näin naisnäkökulmasta . Lisäksi seuraajan roolia tanssivana vielä koen maksavani aikalailla tyhjästä. Ihan hyvin voisin sitä perusaskelta tallata tuossa olohuoneen lattiallakin siinä missä viejien puutteen takia joudun pahimmassa tapauksessa tanssimaan puolet tunnista soolona. Ja kun tunnin hinnaksi lyödään 8-15 €/kerta niin huvittaisiko sinua maksaa tyhjästä tuo summa esim. 3 x viikossa? No ei minuakaan.

Ketä saan nyt osoittaa syyttävällä sormellani? Miehiin tekisi se mieleni kohdistaa, mutta ennemminkin oikea suunta lienee tanssikursseja järjestävä taho. Vaikka en nyt JouluBuggi-leirille päässytkään niin järjestäjä veti pisteet kotiin siitä, että nimenomaan leirille EI otettu ”rahankiilto silmissä” kaikkia halukkaita vaan haluttiin taata osallistujille vastinetta rahalle (=paritasapaino). Näin mutu-tuntumalla makusteltuna liian monille kursseille (tai sitten minä käyn vaan väärillä kursseilla?) otetaan nimenomaan kaikki maksavat asiakkaat jolloin päädytään yhdessä miesten vähyyden kanssa tilanteeseen, että seuraajia on lähes poikkeuksetta aina liikaa. Se ei palvele yhtään ketään. Onneksi on opettajia, jotka kiinnittävät tähän paritasapainoon huomiota jo ilmoittautumisvaiheessa, mutta itse en liian usein ole tähän törmännyt. Ihmeen paljon kuitenkin meitä parittomia naisia jaksaa kerta toisensa jälkeen tanssikursseilla käydä vaikka paritasapaino on yleensä mitä on. Joskus joulu tulee jo toukokuussa kun sattuukin niin, että jokaiselle on pari. Sellaiset tunnit ovat kivoja :) Tämäkin kirjoituksen aiheen jokainen tanssikurssilla käyvä näkee eri perspektiivistä ja voi olla että olen tekstissäni sortunut yleistämään liikaa, tiedä häntä. Itse kuitenkin olen kokenut asian yllä kirjoittamallani tavalla täällä missä usein tulee kursseilla tanssittua. Nyt jo ehkä toivon, että olen tosiaan sortunut liikaa yleistämään.

Vaikka minä nyt mieleni pahoitinkin, etten päässyt osallistumaan leirille, ja vaikka minua kismittää viejien vähyys kurssilla niin elämässä vastaantuleviin pettymyksiin ja vastoinkäymisiin on oppinut jo suhtautumaan tämän vajaan kolmen vuosikymmenen tuomalla ”kokemuksella” ja asettamaan ne oikeisiin mittasuhteisiin : 

Vähän on parempi kuin ei mitään!

Kaikesta huolimatta, mukavaa viikonalkua ja joulunodotusta itse kullekin säädylle! 

Ps. Tapsantansseihin on muutes enää 14  päivää!

Pss. Miten teidät miehet saisi houkuteltua tanssikurssille? :) 

2 kommenttia:

  1. Anonyymi15.12.16

    Mielenkiintoinen kysymys ja aika hankala antaa vastausta. En tiedä auttaako yhtään pohdintaa, jos miettisi myös siltä kantilta, että miksi mies ei mene kurssille.
    Onkohan näitä tanssikursseja jo vähän liiankin paljon, tai siis muutamissa paikoissa runsauden pula, ja sitten toisaalla tarjonta yksipuolista tai jostain syystä ei muutoin houkuta.

    Ehkä tanssimisen kehittäminen vain kiinnostaa naisia enemmän, miehistä vain aktiivisimmat. Tämähän näkyy myös soolotanssitunneilla, joissa mies on aika poikkeus. Kursseille mennään jos tiedossa niitä tuttuja seuraajia.

    Omalla kohdallakin kursseille käymisen syy vaihtelee, mutta taustalla aika monesti se, että pääsee toisaalta kuuntelemaan ja tanssimaan semmoista musiikkia jota lavoilla ei kuule. Ja toisaalta huonona hakijana parinvaihto tekee elämän helpoksi. Jos näiden ohessa oppii kuvion tai jopa kaksikin sekä tanssitekniikka vähän kohenee, niin ihan mukava kurssi...ensi vuonna uudelleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon esille nostamasi kysymyksen pohtimista mietin kyllä, mutta jätin sen sitten pois tuosta tekstistä. Sen syvällisimpien syiden pohtiminen olisi varmasti ollut aika hakuammuntaa. Olen samaa mieltä, että viejät hyvinkin saattavat jäädä pois kursseilta aika pitkälti esille tuomistasi syistä.

      Olen myös törmännyt seuraajien liialliseen arvosteluun viejiä kohtaan tanssikursseilla. Ei varmaan viejästä kovin ylentävältä tunnu, kun heti pitäisi osata kaikki krumeluurit maasta taivaaseen (vrt. mainitsemasi tanssin kehittäminen). Ja kaikki ei välttämättä edes halua osata kaikkea. Ymmärrän jos siinä mielummin jättää leikin kesken kun tulee uudestaan haukuttavaksi. Tahdon optimistisesti kuitenkin uskoa, että tätä vähemmän tapahtuu ja todella toivon, ette yksikään viejä joudu olemaan tulematta em. asian takia.

      Poista