31.12.2016

Tapanintanssit - Sinitaivas, LäpiValaisu @ Pesäkallio



Tästä lähtee tämän huikaisevan tanssivuoden viimeinen raportti bittitaivasta kohden. Tavoistani poiketen niin myöhässä, että ihan hävettää! Ei ole vielä koskaan käynyt niin, että tanssiraportti myöhästyy paria päivää pidempään.. No joskus vain käy näin, joulukiireitä..:) En kuitenkaan ole unohtanut teitä ja tässä juuri ennen uuden vuoden vastaanoton aukeamista paketoin nämäkin muistot – voidaan sitten itse kukin toivottaa tervetulleeksi vuosi 2017 puhtaalta pöydältä ja uusin kuvioin.

Kinkun sulattelutanssit hypähdeltiin siis JO viisi päivää sitten Pesäkalliolla. Kinkkua ja muita jouluherkkuja oli saapunut sulattelemaan aikamoinen määrä tanssijoita. Pääsin paikalle varttia yli kahdeksan ja auton saikin jo jättää metsän laitamille ja narikkaan joutui ihan jonottamaan useamman minuutin! Jono oli pitkään tasaisesti kahvion kohdalla. Enpä kyllä yhtään muista milloin Pesällä tuollaista kuhinaa olisi käynyt :) Ehkäpä joulun pyhät sai ihmiset liikkeelle. Itselle nämä tapanintanssit olivat ensimmäistä laatuaan sillä viime vuonna jouduin jäämään flunssan kouriin vuoteen omaksi. Silloin harmitti, mutta nyt oli hyvä ottaa vahinko korkojen kera takaisin. Edellisestä tanssikerrastakin oli taas ehtinyt vierähtää muutama viikko niin kyllä se parketti houkuttelevasti minun nimeäni siellä kuiskaili.

Eipä tuntunut ainakaan itsellä painaneen joulun syömingit enää jaloissa sen verran reipasta meno oli. Lattia oli vaan aika tupaten täysi joten varsinkin parin ensimmäisen tunnin aikana tanssi oli lähinnä sitä, että yrittää olla parhaansa mukaan astumatta kenenkään nilkalle tai ei osu kädellä tahattoman kovaa johonkin..No aika vaikeaa tämmöinen esterata oli kyllä suorittaa ja potkuja koki niin omatkin kuin naapurienkin nilkat – sori niistä. Erään viejän kanssa yritettiin tanssia jenkkaa, mutta eipä siitä mitään tullut, kaikki tuntui tanssivan sen melkein paikallaan.. Tuttuja naamoja oli kyllä todella paljon liikenteessä. Tämän vuoden aikana olen oikeastaan ensimmäistä kertaa huomannut kuinka paljon sitä onkaan ”naamatutustunut” tämän harrastuksen kautta kaikenlaisiin ihmisiin. Tuo älytön ruuhka latisti vähän tanssi-intoa joten päivystelin rauhallisesti takarivissä, josta sitten muutama tuttu tuli aina välillä poimimaan parketille. Naistenhaun skippasin, koska niitä naisia nyt oli (taas) aika paljon enemmän. Eikä tosiaan ollut mitään mielenkiintoa lähteä ihan jokaista biisiä vetämään sinne ruuhkaan potkittavaksi ja tönittäväksi. Naistenhakua katsellessani tulin jostain syystä ajatelleeksi niitä miehiä, jotka jäävät ”ylimääräisiksi” eikä heitä haeta naistenhaulla. Meillä naisilla on se ongelma, että miehiä on vähän ja viejiä ei yksinkertaisesti riitä kaikille halukkaille, mutta lavoilla miehillä ei tätä ongelmaa yleensä ole. Naisia on, mutta silti he valitsevat tanssin sijaan istumisen. Mietin, että miltäköhän näistä miehistä mahtaa tuntua? Tuntuu vähän julmalta, kieltämättä. Enpä tiedä miksi tälläisiä edes mietin, mutta laitoin vain merkille..

No onneksi illassa oli jotain hyvääkin, sillä viimeiseksi tanssin nuoren miehen kanssa, joka oli sitä mieltä, että lavatanssit on parempaa kuin baari! :) Täytyy ihan olematonta hattuani nostaa, että siinä on nuorella miehellä asenne kohdallaan. Syksyllä kuulemma aloittanut käymään, musiikin perässä tullut lavoille, mutta uskalsi silti lähteä tanssimaan kanssani vaikka askeleet toisinaan sekosivatkin. Ihan huippua, tuollaisia tyyppejä lisää kiitos! :)


************************************************************************
 Kiitos kaikille lukijoille tästä vuodesta! Tanssihöpinät tulee jatkumaan ensi vuonnakin vanhaan tuttuun tyyliin - mulle kun sattuu ja tapahtuu kaikenlaista :) Räiskyvää ja tanssillista uutta vuotta 2017 sinulle!

 

1 kommentti:

  1. Anonyymi1.1.17

    Hyvää Vuoden Jatkoa :)
    Tuo kirjoituksesi loppuosan ehkä siis enemmän retorinen kysymys on ihan mielenkiintoinen, osittain siitäkin syystä, kun olen aika usein yksi noista hakematta jäävistä.

    Varmaan tuohon vaikuttaa sekä omat tekemiset että tekemättä jättämiset. Olen aika laiska hakija itse, enkä varsinaisessa hakurivissä seiso, mutta naistenhaun aikana pyrin kyllä olemaan siten sijoittunut, että aivan varmasti olen haettavissa kenen tahansa toimesta. Sen tietää siitäkin, kun monesti siitä molemmin puolin käydään poimimassa.

    Ehkä vain jotenkin onnistuu antamaan itsestään semmoisen "älä vaan minua hae" viestin ympärilleen. Koska musiikilla on omaan tanssimiseen todella suuri merkitys, niin silloin vähän kyllä kirpaisee, kun alkaa soida hyvä biisi, ja silti siinä jäät sitten seisoskelemaan. Tämä voi tapahtua ihan hyvin myös vakipaikassa, jossa hakematta jättävät myös henkilöt, joille ei ole edes täysin tuntematon. Silloin aina välillä miettii, onko tässä harrastuksessa mitään järkeä.

    Toisaalta tässä se ero viejän roolista katsottuna, että kun lavalla suhdeluku on sitä mitä se on, niin halutessani voin muuttaa tilanteen itse aktivoitumalla. Aika harvoin kun niitä pakkeja kuitenkaan jaetaan.

    Mutta kai sitä mielenkiinnosta testaa omaa markkina-arvoaan tuon kautta. Parasta ennen päiväys on kyllä mennyt umpeen, mutta aika alhaiseksi tuntuu kurssi painuneen, tosin ei se ole korkealla koskaan ollutkaan. Mielenkiinnolla odottelen, josko joku daami kommentoisi, mitkä ovat syynä siihen, että istuminen on sitten se mukavampi vaihtoehto.

    VastaaPoista