Sain tänne blogiin kommentin,
jossa kysyttiin oikotietä onneen eli miten päästä tanssipiireihin? Olin ensin hyvän matkaa vastaamassa kommenttiin,
mutta sitten ajattelin, että voisinkin kirjoittaa tästä aiheesta oman mielipiteeni omien kokemuksieni pohjalta. Olkoon tämä eräänlainen
mielipidekirjoitus tästä ikuisuusaiheesta.
Silloin kun itse otin ensimmäisiä
askeliani lavoilla törmäsin tähän ilmiöön ja törmään siihen edelleen vielä tänä
päivänäkin. Tanssijat ovat nimenneet ilmiön useimmiten sisäpiiriksi tai
tanssipiiriksi. Lyhyesti sisäpiiri tarkoittaa ihmisjoukkoa, jotka keskenään
muodostavat toisilta ihmisiltä suljetun ryhmän. Miten tätä sovelletaan
tanssilavoilla? Joukko ihmisiä (miehet&naiset) tanssivat koko illan tai
lähes koko illan keskenään eivätkä tanssi juurikaan muiden kanssa. Tälle
käyttäytymiselle voidaan ajatella olevan ominaista myös sen toistuvuus aina
tämän tietyn joukon osuessa samalle lavalle. Oikein kärjistäen tanssipiirin
voidaan siis ajatella olevan korrelaatio siitä kuinka hyvin pääset tanssimaan
uudessa tanssipaikassa tai ympäristössä jossa ei ole yhtään tuttua tanssittajaa
tai tanssitettavaa. Väitän, että tämä ilmiö näyttäytyy meille naisille karumpana kuin miehille, koska meitä daameja on lähes aina x kertaa
enemmän kuin viejiä. Samasta korista ei vain riitä kaikille ja joku jää aina
ilman, toiset valitettavasti aina kerta toisensa jälkeen. Tästä ”sisäpiiristä” omakohtaisena
esimerkkinä eräs kesän tanssi-ilta: tuolloin paikalla oli tosi niukasti
tanssijoita, heistä kaikki olivat minulle tuntemattomia, ei yhtään tuttua
viejää. 95% viejistä kierrättivät kukin 5-10 eri daamia vuorotellen ja me muut
seisoskelimme tyhjänpanttina. Termi ”sisäpiiri/tanssipiiri” jakaa vahvasti
mielipiteitä puolesta ja vastaan: yhden mielestä se on ärsyttävää yleistämistä,
toinen pitää sitä kateellisten panetteluna, kolmas ihmettelee kun ei koe
sisäpiirejä olevankaan ja neljäs loukkaantuu kun hänen ylipäätään epäillään
kuuluvan sellaiseen. Ilmiöllä on vahva negatiivinen leima, koska
konkretisoiduttuaan se aiheuttaa kokijalleen lähes aina enemmän tai vähemmän mielipahaa.
Minä olen sitä mieltä, että tanssipiirejä on olemassa. Minä olen kokenut joutuneeni
ulkopuoliseksi etenkin aloittaessani lavoilla
käymisen. Silloin se tuntui erityisen kurjalta. Tuntui niin hassulta, miksi
minua tunnuttiin karsastavan vain sen takia, ettei kukaan tuntenut minua tai
ollut aikaisemmin tanssinut kanssani? Eihän kukaan periaatteessa voinut tietää
mitä osasin ja mitä en? Pelkäsikö joku, että pilaisin hänen tanssinautintonsa,
jos en osaisikaan seurata hyvin? Tai mikä pahinta en osaisi tanssia ko.
tanssia? Välillä olo oli suorastaan avuton, koska jokin tuntui olevan vialla,
mutta minulla ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa asioiden kulkuun mitenkään.
Turhauttavaa! Itse koin alussa muut
tanssijat suureksi osaksi sisäpiiriläisiksi. Tanssipiirin olemassaolo ei
siltikään mielestäni perustu mihinkään ehdottomaan faktaan, vaan henkilön
itsensä tai tanssijoista koostuvan joukon kokemuksiin.
Harrastukseni alkumetreillä itse koin tanssipiirit tosi voimakkaana
ilmiönä, koska käytännössä joka ilta tämä elementti oli läsnä ja sitä sai
jännittää, että pääseekö tanssimaan muutenkin kuin naistenhaulla. Näin samojen
viejien hakevan niitä samoja daameja yhä uudestaan ja uudestaan illan aikana. Tämä
sama elementti on läsnä nykyäänkin, mutta huomaan sen muuttaneen kuitenkin
muotoaan tai sitten minun suhtautumistapani asiaan on selkeästi muuttunut.
Ennen siis koin nämä piirit hyvin tarkkarajaisena ja yksilöivänä negatiivisessa
mielessä. Nykyään olen löysentänyt foliohattuani ja ajattelen jokaisen tanssijan kuuluvan johonkin
tanssi/sisäpiiriin. Se voi koostua muutamasta viejästä tai seuraajasta,
toisilla sitten on vain enempi – yhtä kaikki kuitenkin. Jos henkilöiden x
kanssa tanssi sujuu hyvin yhteen, niin ei se väärin ole tanssia heidän kanssaan
keskimääräistä enemmän. Jokainen on
vapaa tanssimaan kenen kanssa haluaa, ketään ei tule syyllistää siitä että joku
jää aina ilman tanssiparia. Kun tätä asiaa ajattelee tältä kantilta niin
huomaankin tässä itsekin kuuluvani tanssipiireihin. Tavallisesti minua hakee
90%:sti ne tietyt viejät lavalla kuin lavalla, itse haen myös heitä sekä aina
putkahtelee myös uusia tuttavuuksia muutamia per ilta. Jos itselle sopiva piiri
ei satu samalle lavalle niin sitten sitä seistään ulkopuolisena neuletakki
niskassa ja yritetään onnistua naistenhaulla :)
Hassua, koska minä en ole juuri yrittänyt aktiivisesti pyrkiä mihinkään
tiettyyn piiriin enkä oikeasti tiedä mitä olen tehnyt päästäkseni sellaiseen –
olen vain käynyt ahkerasti tanssimassa! :D
Tässä asiassa mielestäni oikotietä onneen ei ole - itsellä tämä sisäpiireys on vain tapahtunut ajan kuluessa. Reseptini on ollut kaikkea tätä: käy tanssimassa, nauti, naura, ole iloinen ja positiivinen, hymyile, pidä hauskaa lavalla, yritä uudestaan, älä lannistu. Lisäksi on mielestäni tärkeää hyväksyä itsensä ja omat rajansa - lopettaa jatkuva itsensä vertaaminen muihin tanssijoihin. Ei tarvitse olla parempi tai tuunatumpi, sinä riität. Piste. Tämän harrastuksen alkumetreillä on totisesti kurjaa kärvistellä seinäruusuna kun mieli halajaisi parketille - aurinko paistaa risukasaankin, sitä sulautuu vaivihkaa joukkoon ja sisäpiiri tulee kuin huomaamatta lähellesi. Näin on käynyt ainakin itselle. Vain sinä voit päättää oletko omaan piiriisi tyytyväinen vai et. Nyt kaikki joukolla pyörimään piireissä viikonloppuna! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti