16.8.2016

Taikakuu @ Kolmilammi

Sniiif..Lomat on lusittu ja viime viikolla taidettiin säidenkin puolesta viimeistään siirtyä kohti syksy-moodia. Kolmet kesälavatanssit enää jäljellä, sitten tämäkin kakku on syöty viimeistä murua myöten. Ja kuten kaikki hyvä, se tuntuu loppuvan ihan liian aikaisin!

Sunnuntaina pääsi taas piiiitkästä aikaa fiilistelemään aina niin ihanan Taikakuun tahtiin. Edellisestä kerrasta olikin jo 3,5 viikkoa - aivan liian kauan siis. Lisäksi viimeistä kertaa tänä kesänä aina niin hyvällä Kolmilammin tanssilavalla. Kolmis on pettänyt meidät vain kerran, mutta muuten sieltä löytää sunnuntaisin aikamoisia tanssiaarteita. Kannattaa ehdottomasti käydä, vaikka vähän kauempaakin! Siellä tanssitaan vielä kahtena tulevana sunnuntaina. Kakkuja on tullut täällä testattua joka kerta ja nekin on kyllä niiin hyviä. Leimakortti jäi harmittavasti yhden leiman päähän ilmaislipusta, mutta onneksi sama passi käy vielä ensi kesänäkin joten kerrankin noista passeista on jotain hyötyä! Useimmilla lavoilla on siis käytössä leimakortteja (tanssipassi) johon saa pääsylippua vastaan leiman. Kun on x määrä leimoja läpyskässä, yleensä 6-8 paikasta riippuen, pääsee seuraaviin tansseihin maksutta tai puoleen hintaan. Samaan passiin voi yleensä kerätä leimoja useammaltakin lavalta. Lompakossa pyörii tosiaan useampi vihkonen ja näin kesän lopulla ne alkavat olla jo aika täysiä. Vaikka olen suht ahkera kävijä niin silti ne tuntuvat useammat jäävän harmittavasti yhtä leimaa vaille. 

Elokuista viikkoa oli lopettelemassa runsaanpuoleisesti tanssijoita, joista ilahduttavan suuri osa oli nuoremmanpuoleista. Jes! Alku oli aika surkea ja olin kieltämättä hieman harmissani kun ensimmäiset pari tuntia meni keskimääräistä enemmän penkkiä kuluttaessa. Yhdeltä viejältä sain vinkin, että menisin riviin sinne lavan päätyyn missä yleensä se suurin ruuhka on. Sieltä kuulema näkee paremmin haettavat. Tätä en kyllä ymmärrä allekirjoittaa, koska se lavanurkka on oikeasti tosi pimeä paikka eikä sinne ole valaistusta - miten siellä muka sitten näkee paremmin? No kävin minä sielläkin kokeeksi pönöttämässä, mutta tulos oli yhtä surkea :D Yleensä siis seison rivin oikealla reunustalla lavalta katsottuna, koska en nimeomaan tykkää mennä sinne pimeään nurkkaan siihen tungokseen. Oman kokemuksen mukaan minua haetaan pääsääntöisesti ihan hyvin siitä vierestäkin. Kolmilammilla tuntuu olevan hieman "sisäänpäin lämpiävän" lavan maine. Se siis tarkoittaa, että pieni piiri tanssii keskenään ja satunnaiskävijöiden on vaikeampaa päästä parketille. Ensimmäisen kesän jälkeen ei tähän oikein voinut parin otoksen perusteella kommentoida mutu-tuntumalta mitään, mutta tämän toisen kesän jälkeen kyllä allekirjoitan tuon väitteen osittain. Mielestäni "pieni piireys" korostuu, jos tanssijoita on todella vähän. Etenkin tietyt viejät tuntuvat suosivan vain tuttujaan, valitettavasti. Se riippuu myös esiintyjistä minkä tyylistä tanssiväkeä on odotettavissa. Jos lavalle osuu jonkun tanssiseuran väkeä niin hakevat yleensä vain toisiaan, mutta tämä mielestäni aika sama oikeastaan paikasta ja vuodenajasta riippumatta.

Itsellä ei ole ollut pääsääntöisesti juuri valittamista tanssiin pääsyssä täällä. Joskus tietenkin tulee vähemmän hakuja kuin jollain muulla kerralla, mutta tämä nyt on ihan normaalia tässä puuhassa. Mielestäni Kolmiksella käy osaavaa, mukavaa ja rentoa tanssiväkeä. En suosittele kotisohvalle jäämistä näiden huhujen perustella, vaikka toinen puoli saattaisi osittain totta ollakin. Ei voita jossei koita! Sunnuntaina naistentunnilla kesti taas ihan liian pitkään ennen kuin lämpesin ajatukselle tanssimisesta - viimeisen vartin aikana innostuin asiasta ja pääsinkin tanssin makuun. Naistentunnin jälkeen ilta sitten kuitenkin jotenkin lähti nousukiitoon. Ei askeleiden määrässä ollut koko iltana hehkuttamista, mutta kaikki oli mukavia ja hyviä tanssittajia ja siitä jäikin niin kiva mieli. Ja sehän riittää. Tanssin erään nuoren miehen kanssa, joka oli aloittanut harrastuksen n. vuosi sitten ja tykkäsi kuulema kovasti edelleen. Hienoa, upeaa, mahtavaa, juuri tuollaisia me tarvitsemme lisää!! :)

Viikonloppuna on edessä kesän kolmas vähän pidempi tanssireissu nimittäin Syvälahden lavalle Kangasniemelle. Siellä PNP ja NeljänSuora. Näkyyköhän siellä tuttuja?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti