2.7.2016

Taikakuu & Tanssiorkesteri Ippe Mansikka @ Krouvin lava



Ensiksi ajattelin, että niputan kahden päivän tanhut 
yhteen postaukseen, mutta olipahan eilinen ilta kokemus sinänsä, joten eiköhän sille voi yhden tekstinpätkän omistaa. Lähdettiin likkaporukalla lavatansseihin, mutta sitten loppujenlopuksi löydettiin itsemme ihan jostain muualta. Tätä neitsytmatkaa Hartolan Krouvin lavalle voisi vaikkapa verrata Titaniciin, joka törmäsi jäävuoreen ja sitten lopulta painui ihan pohjaan asti :D

Tanssisali
Kolmilammin todellisten pettymys-tanssien jälkeen katseet oli suunnattu jo vahvasti perjantai-iltaan, koska pääsisi kuuntelemaan Taikakuuta – ja ne tanssit ei koskaan voi olla huonot. Auton nokka kohti Hartolaa ja tsekkaamaan itselle uusi lava. Lahdesta huristelee Krouville siinä n.45 min joten matka-aika on varsin kohtuullinen. Lava sijaitsi peltojen keskellä ”ei mitään”. Ohessa on myös leirintäaluetta ja majoitusta, joten ihan pelkkä tanssilava paikka ei ole. Lisäksi samassa rakennuksessa sijaitsee panimo, jossa pannaan sahtia. Sitä kannattaa maistaa, oli ihan hyvää. Kun matka-aikaan oli mennyt odotettua vähemmän aikaa ja oltiin hieman ajoissa paikalla joten käytiin kiertelemässä paikkoja. Rakennuksessa oli lavapuoli sekä vastaanotto/baaripuoli. Ulkona rakennus, jossa sai halutessaan laulaa bändin suohon eli karaoke. Tanssilattia oli suorakaiteen muotoinen sekä oikealla seinustalla myös tunnelmallinen pyöreä osa. Paikasta olisi ilmeisesti saanut ostettua vähän tuhdimpaakin ruokaa (tyyliin pitsaa, kanakoria jne.) halutessaan. Laitoin merkille, että sämpylät/leivät olivat kuitenkin varsin hinnakkaita verrattuna moneen muuhun lavaan joten jäi suosiolla hyllyyn..

Nyt viimeaikoina on ollut ilmassa lievää matalasuhdannetta tanssien suhteen eikä tämäkään ilta valitettavasti tehnyt poikkeusta sääntöön. Jo ihan Ipen ensitahdeista lähtien kävi selväksi, että oltiin eksytty pahemman kerran eläkeläistansseihin. Paljon vanhempia pariskuntia ja muutenkin itselleni yli-ikäisiä tanssijoita. Sen kyllä jo tiesi ympärilleen katsoessa että ilta oli sitten siinä. Olisikohan meitä nuoria ollut ehkä joku 10 koko illan aikana. Kun Taikakuu aloitti ensimmäisen settinsä, kävin hetken aikaa rivissä pönöttämässä. Tiesin kuitenkin jo valmiiksi, että hakuja oli ihan turha odottaa. Krouvilla on koko illan sekahaku, mutta päätin jo alusta asti etten hae ketään. Siellä oli ehkä 5 miestä, ketä voisin ajatella ikäni puolesta hakevan – muut oli selkeesti ”out of my league”…Onneksi oli yksi tuttu viejä ja hän haki meitä kaikkia ainakin kerran tanssimaan.  Pääsin siis tanssimaan huikeat kaksi kertaa illan aikana hahah :D 

Kun tanssihaaveet oli kuopattu niin oli hyvin aikaa tehdä kaikkea muuta, mitä normaalisti lavalla ei tule koettua. Keskityttiin nauttimaan Taikakuun musiikista ja käytiin fanittamassa heitä eturivissä – kerrankin! On ne sen verran komeita herroja, että khyyllä heitä katselee ihan mielellään..;) Bändin ollessa tauolla kävimme katsomassa jalkapallon EM-kisaottelua baarin puolella. Sitten vain istuskeltiin ja katseltiin. Tästä se ajatus sitten lähti – päätettiin lähteä Taikakuun kolmannen setin jälkeen pikapikaa kotiin ja suunnattiin Lahden yöelämään ja paikalliseen yökerhoon. Siellä sitten tulikin tanssittua pilkkuun asti :D

Summa summarun,  olihan taas reissu (:D), mutta hauska kun tuli kaikesta huolimatta lähdettyä. Jos viime tansseissa 15 euroa meni enemmän kuin hukkaan niin eilisellä 16 eurolla sai vähintäänkin mukavan uuden kokemuksen. Krouvi on ihan kiva lava, mutta tänne en enää yksin tai ilman tuttuja viejiä lähde. Eipä näitä iltoja voi etukäteen tietää. Ehkä hienoinen baarimaisuus paistoi läpi kuitenki koko paikan menosta. Toivottavasti tänään Jenkalla olisi parempi meno ja pääsisi oikeasti tanssimaan – varpaat tahtoo tanssimaan!

Baarin puoli


"Aikuinen nainen mä ooooonn.."

Ei kai kukaan tänä päivänä enää mitään navigaattoria käytä? :D Vanhassa vara parempi.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti