27.6.2016

Juhannustanssit

Juhannusjuhlat- ja tanssit on vietetty ja on aika tarkastaa viikonlopun saldo. Viime juhannus oli kyllä tanssillisesti ajateltuna aika floppi johtuen tosin suurelta osin omasta tietämättömyydestäni. No entäs tämän juhannuksen tanssit? Alan kyllä hieman uskomaan, että jollain korkeammalla voimalla on jotain minun juhannustansseja vastaan sillä (vaikkakin jäätiin nippa nappa positiivisen puolelle) ei tämänkään juhannuksen humpat menneet niinkuin minä olin fundeerannut :)

Allekirjoittanut vietti juhannusaaton tyylilleen uskollisena kaupungin pölyissä. Kun ei ole koskaan saanut maistaa mökkielämää niin eipä sitä osaa kaivatakaan joten suuntasin Lahden matkustajasatamaan. Aika moni muukin muuten vietti kaupunkijussia. Kassissa muutama pussi-siideri, tanssihame lanteilla ja juhannusfiilis mielessä lähdettiin matkaan. Mielessä oli tosiaan pienet tanssit sataman makasiinissa, kokko, istuskelu sataman ympäristössä nauttiessa yöttömästä yöstä. Jälkikäteen näistä tansseista muodostuikin juhannuksen parhaat pirskeet.  

Paikalla oli monta tansseista tuttua ja tuntui nuo tanssit kiinnostavan muutenkin yleisesti ihmisiä. Oviaukossa parveili jatkuvasti kiinnostuneita. Ensiksi ajattelin, että tuskin tulee mentyä tanssimiaan, koska pääsymaksu oli 12 €. Noh, sieltä lattialtahan minä hetken päästä itseni sitten löysin :) Tuli tanssittua kyllä aika lailla eniten täällä koko juhannuksen aikana. Ilma kun oli vielä painostavan kostea ja hikinen niin paita oli märkä heti ensi askeleista lähtien. Välillä kävimme ottamassa sihijuomaa terassilla, jottei nestehukka päässyt yllättämään ;) Minulla oli oikein mukava aatto tietysti mukavassa seurassa. Pääsin jopa tanssimaan tuplabuggia! Vau!

Lauantaina juhannustanssit osa 2 Jenkkapirtillä PNP, Heidi Pakarisen & Karavaanin sekä Samppa Valo Bandin tahdeissa. Tanssijoita oli ihan hyvin paikalla, mutta tälläkin kertaa hieman vanhemman puoleista. Juhannustanssit eivät taida olla meidän nuorten juttu? Ihan kohtuullisesti tuli lattiallakin aikaa vietettyä. Ei huono, mutta ehkä vähän plääh-ilta kuitenkin sitten loppupelissä. Juhannus lopetettiin Kolmilammin tansseihin sunnuntai-iltana LäpiValaisun sekä Johanna Pakonen & Midinetin tahtiin. Nämä tanssit aionkin erittäin lyhyesti, ytimekkäästi ja tyhjentävästi tiivistää seuraavaan virkkeeseen: paska reissu, mutta tulipahan tehtyä. Onneksi kakku oli edes hyvää. Siinä meni 15 € niin hukkaan kun olla ja voi. Paskimmat tanssit naismuistiin. En osaa aukikirjoittaa kuinka surkeat ne olivatkaan joten päätelkää tiivistyksestä.

Näiden kokemusten pohjalta otan taas opikseni ja annan vielä juhannustansseille yhden - viimeisen - mahdollisuuden ensi vuonna yllättää positiivisesti. Kolmas kerta toden sanoo? Jos ensi vuonna ei lähde, niin lupaan etten mene enää ikinä juhannuksena tanssimaan. Onneksi hätä ei ole tämän näköinen. Huonoja ja vähemmän hyviä tansseja tulee ja menee, onneksi harvemmin. Äiti sanoo, että pienet vastoinkäymiset ei ole kuin voitoksi ja tämän laivan keula on käännetty jo kohti ensi viikonlopun tansseja kera Taikakuun ja Yölinnun. Uuteen nousuun ystävät! :)

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti