Muistelua siitä, miten askeleet tempaisivat minut uusiin seikkailuihin..
Niinpä, en olisi ihan heti arvannut vuosi sitten minkälaiselle tielle sitä tuli taas astuttua. Parin viikon sisällä tästä päivämäärästä tulee täyteen vuosi minun
ensiaskeleista tanssin parissa - ikinä. On ollut aivan sanalla sanoen kreisi
vuosi, huhhuh! Tämän harrastuksen ansiosta olen saanut niin paljon kokemuksia, ihania
hetkiä ja uutta omaan pieneen maailmaani että minun aivokapasiteettini ei taida
riittää sen prosessoimiseen. Voisin
sanoa, että kirjoitan tätä nyt tässä niin onnesta ja kiitollisuudesta soikeana,
että voisin poksahtaa :D Mutta totta se
on! Tämä on niiiiiiiiiiiiiiin mun juttu!
Aika paljon on tosiaan menty eteenpäin siitä mistä
lähdettiin viime tammikuussa liikkeelle. Ensimmäisena kurssipäivänä olin vähällä kääntyä kotiovelta takaisin, koska luulin etten kehtaa mennä kurssille ilman paria. Noh, luulo ei selvästikään ole tiedon väärti. Itse pidin itseäni jotenkin
mahdottomana tapauksena oppia tanssimaan ja kyllähän ne ensimmäiset tunnit aikamoista
räpeltämistä oli, ei hyvää päivää! :D Jalat meni miten sattuu eikä ne askeleet osuneet kohdalleen
sitten pätkääkään – ai millä jalalla minun nyt piti lähteä liikkeelle? Hups,
sori lähdin väärällä, taas. Tällainen kärsimätön perfektionisti oli helisemässä
ja monta kertaa tuli muristua itselle, että miksei ne askeleet nyt mene sinne
kaaliin, ei se nyt niin vaikeaa voi olla! Minulle foksin vasen käännös oli
pitkään ihan kamalan vaikeaa, tiedättehän, semmoista hemmetin rakettitiedettä. Polkka on
vieläkin vähintään verrattavissa ydinfysiikkaan. Kuitenkin kevään edetessä askeleet alkoivat mennä aina enemmän ja
enemmän oikein. Onneksi kurssilta sai aina myös hyvät tsempit ohjaajilta ja tanssiparilta
jos meinasi tuskastua omaan tekemiseen.
Pääsiäisenä tuli
käytyä ensimmäisen kerran lavalla josta olin haaveillut jo useamman kerran.
Vaikka kokemus oli hieman kaksijakoinen, niin silti se oli pääosin sitä mitä
olin kuvitellutkin. Ehkä hiukan sinisilmäinen ja naiivi olin ollut ”kaikki
tanssii” –mentaliteetin suhteen, mutta se kyllä karisi hyvin nopeaan..Kurssin
päätyttyä toukokuussa olin oppinut tanssimaan, en tietenkään vielä kovin hyvin,
mutta oppinut kuitenkin. Minunhan ei pitänyt oppia tanssimaan ollenkaan, olin
ajatellut vielä puoli vuotta sitten. Kurssin loppumisesta noin kuukauden päästä
tuli sitten lähdettyä lavoille tanssimaan – tarkoituksenani ottaa kesälavat
haltuun. Ja näin myös tapahtui.
” On ollut oikein kivaa, mutta on sinne mahtunut tansseja, jotka eivät
ole menneet sitten yhtään putkeen ja olisi tehnyt mieli vajota maan alle..
Positiivisia kokemuksia on kuitenkin paljon enemmän ja opin koko ajan lisää.
Olen vasta niin alussa tässä harrastuksessani, että se tulee varmasti
yllättämään minut vielä monta kertaa ja askeleet tulee menemään sekaisin. En silti
aio luovuttaa vaan jatkaa sitkeästi, vuoden päästä olen jo paljon parempi
tanssija kuin nyt.”
Yllä lainaus toisesta postauksestani tähän blogiin jossa
kerroin ihan ensimmäisistä lavakokemuksistani kesän alusta. Tämä oikeastaan
kiteyttää aikalailla täydellisesti minun koko tanssivuoteni tuohon yhteen
kappaleeseen. Aivan huikaisevan mahtavia tanssikokemuksia, ihmisiä, hetkiä ja
tunnetiloja on mahtunut tähän vuoteen ja niiden muistelu lämmittää näin
talvella mieltä aina uudestaan ja uudestaan. On vuoteen mahtunut myös syvää
epäonnistumisen ja riittämättömyyden tunnetta, karvaita pettymyksiä, turhautuneisuutta ja yksinkertaisesti paskaa fiilistä tanssien jälkeen. Vaikka tanssijat hyvin usein tuntuvat ihkuttavan
tanssi-iltojaan - minä mukaan lukien - niin ei tämä tanssi todellakaan mitään
ruusuilla tanssimista aina ole ollut eikä ole. Silti en vaihtaisi kokemaani mihinkään
muuhun. Positiivisia asioita on valtavasti ja ne antavat aina voimaa jatkaa
eteenpäin vaikka ne askeleet sekoaakin välillä ja kun nämä kaksi vasenta jalkaa
ei mene millään vallitsevaan rytmiin tai joutuu seinäruusuna notkumaan suuren osan illasta. Ja nyt näin vuoden päästä voin hyvällä
omallatunnolla sanoa olevani paljon parempi tanssija kuin vuosi sitten. Olen
todella ylpeä itsestäni ja tähänastisesta saavutuksestani, koska tie tähän
pisteeseen ei ole ollut läheskään tasaista vaan siinä on ollut minulle oikeastikin
vaikeita paikkoja. Kaikki työ mikä tämän eteen tehty on ollut kyllä kaiken
tämän vaivan (ja kyyneleiden) arvoista, enemmänkin. Tästä
on enemmän kuin hyvä jatkaa eteenpäin tulevana vuonna. Iso KIITOS teille kaikille tanssitutuille ja tuntemattomille
jotka olen tämän harrastuksen parissa tavannut, te olette tehneet mun vuodesta
tosi hienon! :’)
Ensimmäinen
takana – toivottavasti vielä monta antoisaa vuotta edessä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti