3.1.2016

Ensimmäinen tanssivuoteni

Muistelua siitä, miten askeleet tempaisivat minut uusiin seikkailuihin.. 

Niinpä, en olisi ihan heti arvannut vuosi sitten minkälaiselle tielle sitä tuli taas astuttua. Parin viikon sisällä tästä päivämäärästä tulee täyteen vuosi minun ensiaskeleista tanssin parissa - ikinä. On ollut aivan sanalla sanoen kreisi vuosi, huhhuh! Tämän harrastuksen ansiosta olen saanut niin paljon kokemuksia, ihania hetkiä ja uutta omaan pieneen maailmaani että minun aivokapasiteettini ei taida riittää sen prosessoimiseen.  Voisin sanoa, että kirjoitan tätä nyt tässä niin onnesta ja kiitollisuudesta soikeana, että voisin poksahtaa :D  Mutta totta se on! Tämä on niiiiiiiiiiiiiiin mun juttu!

Aika paljon on tosiaan menty eteenpäin siitä mistä lähdettiin viime tammikuussa liikkeelle. Ensimmäisena kurssipäivänä olin vähällä kääntyä kotiovelta takaisin, koska luulin etten kehtaa mennä kurssille ilman paria. Noh, luulo ei selvästikään ole tiedon väärti. Itse pidin itseäni jotenkin mahdottomana tapauksena oppia tanssimaan ja kyllähän ne ensimmäiset tunnit aikamoista räpeltämistä oli, ei hyvää päivää! :D Jalat meni miten sattuu eikä ne askeleet osuneet kohdalleen sitten pätkääkään – ai millä jalalla minun nyt piti lähteä liikkeelle? Hups, sori lähdin väärällä, taas. Tällainen kärsimätön perfektionisti oli helisemässä ja monta kertaa tuli muristua itselle,  että miksei ne askeleet nyt mene sinne kaaliin, ei se nyt niin vaikeaa voi olla! Minulle foksin vasen käännös oli pitkään ihan kamalan vaikeaa, tiedättehän, semmoista hemmetin rakettitiedettä. Polkka on vieläkin vähintään verrattavissa ydinfysiikkaan. Kuitenkin kevään edetessä askeleet alkoivat mennä aina enemmän ja enemmän oikein. Onneksi kurssilta sai aina myös hyvät tsempit ohjaajilta ja tanssiparilta jos meinasi tuskastua omaan tekemiseen.

Pääsiäisenä  tuli käytyä ensimmäisen kerran lavalla josta olin haaveillut jo useamman kerran. Vaikka kokemus oli hieman kaksijakoinen, niin silti se oli pääosin sitä mitä olin kuvitellutkin. Ehkä hiukan sinisilmäinen ja naiivi olin ollut ”kaikki tanssii” –mentaliteetin suhteen, mutta se kyllä karisi hyvin nopeaan..Kurssin päätyttyä toukokuussa olin oppinut tanssimaan, en tietenkään vielä kovin hyvin, mutta oppinut kuitenkin. Minunhan ei pitänyt oppia tanssimaan ollenkaan, olin ajatellut vielä puoli vuotta sitten. Kurssin loppumisesta noin kuukauden päästä tuli sitten lähdettyä lavoille tanssimaan – tarkoituksenani ottaa kesälavat haltuun. Ja näin myös tapahtui.

” On ollut oikein kivaa, mutta on sinne mahtunut tansseja, jotka eivät ole menneet sitten yhtään putkeen ja olisi tehnyt mieli vajota maan alle.. Positiivisia kokemuksia on kuitenkin paljon enemmän ja opin koko ajan lisää. Olen vasta niin alussa tässä harrastuksessani, että se tulee varmasti yllättämään minut vielä monta kertaa ja askeleet tulee menemään sekaisin. En silti aio luovuttaa vaan jatkaa sitkeästi, vuoden päästä olen jo paljon parempi tanssija kuin nyt.”

Yllä lainaus toisesta postauksestani tähän blogiin jossa kerroin ihan ensimmäisistä lavakokemuksistani kesän alusta. Tämä oikeastaan kiteyttää aikalailla täydellisesti minun koko tanssivuoteni tuohon yhteen kappaleeseen. Aivan huikaisevan mahtavia tanssikokemuksia, ihmisiä, hetkiä ja tunnetiloja on mahtunut tähän vuoteen ja niiden muistelu lämmittää näin talvella mieltä aina uudestaan ja uudestaan. On vuoteen mahtunut myös syvää epäonnistumisen ja riittämättömyyden tunnetta, karvaita pettymyksiä, turhautuneisuutta ja yksinkertaisesti paskaa fiilistä tanssien jälkeen. Vaikka tanssijat hyvin usein tuntuvat ihkuttavan tanssi-iltojaan - minä mukaan lukien - niin ei tämä tanssi todellakaan mitään ruusuilla tanssimista aina ole ollut eikä ole. Silti en vaihtaisi kokemaani mihinkään muuhun. Positiivisia asioita on valtavasti ja ne antavat aina voimaa jatkaa eteenpäin vaikka ne askeleet sekoaakin välillä ja kun nämä kaksi vasenta jalkaa ei mene millään vallitsevaan rytmiin tai joutuu seinäruusuna notkumaan suuren osan illasta. Ja nyt näin vuoden päästä voin hyvällä omallatunnolla sanoa olevani paljon parempi tanssija kuin vuosi sitten. Olen todella ylpeä itsestäni ja tähänastisesta saavutuksestani, koska tie tähän pisteeseen ei ole ollut läheskään tasaista vaan siinä on ollut minulle oikeastikin vaikeita paikkoja. Kaikki työ mikä tämän eteen tehty on ollut kyllä kaiken tämän vaivan (ja kyyneleiden) arvoista, enemmänkin. Tästä on enemmän kuin hyvä jatkaa eteenpäin tulevana vuonna.  Iso KIITOS teille kaikille tanssitutuille ja tuntemattomille jotka olen tämän harrastuksen parissa tavannut, te olette tehneet mun vuodesta tosi hienon! :’)

Ensimmäinen takana – toivottavasti vielä monta antoisaa vuotta edessä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti