29.11.2015

Pikkujoulua, tip tap!

Seuraavaksi ihan vaan tälläinen pieni pikkujoulu-aiheinen postaus :) Eilen vietettiin tanssiporukan pikkujouluja. Nyt on niiiiiin pakko hehkuttaa ällösiirappista ylistystä kaikesta, koska ilta ainakin omasta mielestä oli enemmän kuin bueno. Juhlijoita meitä oli paikalla joku nelisenkymmentä, kaikki ollaan käyty koko syksyn enemmän ja vähemmän samoilla kursseilla tanssimassa. 

Juhlapaikkana toimi siis tanssisali jossa meillä yleensä aina treenitkin on. Se oli saatu mukavan tunnelmaiseksi valaistuksieen kaikkineen. Ruokana perinteistä laatikoita ja kinkkua - kinkun oli vetäjä jopa ihan itse paistanut! Laatikotkin aina rosollia myöten oli itse tehty. Jotkut kurssilaisista olivat leiponeet torttuja ja kakkua, siis vau :) Näiden pikkujoulujen eteen oli nähty ihan älyttömästi vaivaa sen sijaan että olisi menty sieltä mistä aita on matalin. Täältä kyllä lähtee ihan Everestin korkuinen peukalo ja arvostus järjestelijöille.  Ihan kreisii, KIITOS! :)

Toki kun oltiin syöty hyvin kinkkuva niin sitten sitä sulateltiin tanssilattialla loppuilta hyvän seuran ja muutamien ohjemanumeroiden lomassa. Pukkikin kävi näyttämässä pienet moovssit pukin (=bugg) muodossa..;) Opito oli itsellä lähteä illalla ehkä vielä Pesälle tanssimaan, koska siellä Saija ja Ex-miehet. No ei tarvinnut kahta kertaa miettiä jäisikö näihin bileisiin vai lavalle. Aivan siis ihanat pikkujoulut oli ja vieläkin on niin kiva fiilis eilisestä, ISO KIITOS vielä kaikille osallisille!


Ps. Tässä vähän tunnelmia eiliseltä kun oltiin laittauduttu nätiksi ja piparitkin korviin :) Huomatkaa myös, että tuunasin mun tanssitossut - söpöä, eikös olekin? :p

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti