25.10.2015

Lauantai-illan tanssifiiliksiä

Se olisi taas tanssijorinoiden aika! Edellisestä kerrasta jo liki kuukauden päivät vierähtänyt ja kyyyllä se nyt vähän jo poltteli taas jaloissa, että ne oli pakko päästää irti tanssilattialle. Ja sit mua vietiin kun jalat kerran oli sitä mieltä - siinä on pääkopan ihan turha olla muuta mieltä :P Harmistus vain, koska näin talviaikaan ei tämä lavatarjonta ole läheskään niin monipuolista kuin kesäisin. Kesään on onneksi enää vain 7 kuukautta. Ei siis oikeastaan paljon mitään! :)

No mutta Lahden Pesäkalliolla "kotipesässä" tuli siis jorattua ja kyllähän se taas oli ihan huippu-ilta! Musiikista vastasivat aina niin hyvä Finlanders sekä Arto Nuotio&Sunset - orkat. Koko ilta meni kahdeksasta puoli yhteen asti tanssilattialla, lattarimusiikit kyllä vielä tyylilleni uskollisena huilasin. Tosin erään tutun tanssijan kanssa tuli cha cha:ta hieman tapailtua sain tunteen takaraivoon, että en minä nyt ehkä niiiiin surkia siinä ole kuin itse luulen olevani. Mutta silti harjoitus vielä siinä lajissa kaipaa mestaria.

Muutenkin oli aivan ihania viejiä kaikki ja muutenkin aivan tosi onnistunut ilta fiilikseltään ja myös oman tanssisuoritumiseni kannalta. Ne mun kovasti aikaisemmin kammoamat fuskut ja buggat (pitäisikö tämä sittenkin kirjoittaa buggit?) meni kuin vettä vaan ja onnistuin tosi hyvin seuraamaan itselleni uusiakin kuvioita. Lisäksi olin aivan fiiliksissä seuraavanlaisesta tilanteesta: Kesällä Jenkalla minua haki eräs mies tanssimaan buggia (silloin en vielä todellakaan osannut ko. tanssia) ja eihän siitä meidän tanssista tullut yhtään mitään, minä menin aina väärinpäin ja se varmaan näytti ulospäinkin ihan kauheelta räpeltämiseltä :D Voi hittoa mua hävetti silloin, olisin voinut vajota sen lattian lävitse! Noh, tämä sama mies tuli hakemaan kesällä uudestaan ja kaikki tämä sama farssi toistui ja taas nolotti ihan sikana! Sain pienoisen "kammon" tätä herraa kohtaan - siksi koska en itse osannut yhtään tanssia hänen kanssaan, ko.herra siis osaa tanssia hyvin. Nyt eilen minä naistenhaulla sitten päätin hakea tätä herraa tanssimaan bugg-kappaletta ja se kuulkaas meni nappiin! Halusin todistaa itselleni, että osaan ja pystyn tanssimaan hänenkin kanssaan. Sain myös vastahaun tältä herralta myöhemmin illan aikana, joten ette oikeasti voi kuvitella millainen voittajafiilis mulla oli! Täydellisestä epäonnistumisesta voittoon - ihan parasta! Tätä se tanssi parhaimmillaan on :)

Tänään on sitten myös treenipäivä. Ohjelmassa polkkaa ja foksia. Polkka on minulle kirosana. Swingpolkka nyt menee jotenkuten, mutta se perinteinen versio - nope nope. Minä olin kovasti tänään menossa tanssimaan Hurman tahtiin Orimattilan kehräämölle, mutta onneksi minulle kerrottiin tanssien olevan vasta viikon päästä (ennen kuin olisin itse käynyt paikan päällä toteamassa asian :D). Olin sitten lahjakkaasti sekoittanut viikot keskenään. Ja olihan siinä vähän sekin, että olisi päässyt luistamaan polkka-treeneistä ;) No, ei auta kun mennä ihan reilusti nyt mun epämukavuusalueelle ja tuskanhiki pinnassa tavata illalla perusaskelta. Mutta silti fiilis on tunnin jälkeen aika varmasti tämä:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti