31.10.2015

Hae ja tule haetuksi - omakohtaisia kokemuksia

Hmm, olen jo jonkin aikaa ajatellut kirjoittaa tästä aiheesta, koska tämähän on olennainen osa tansseja. Ihmisten puheista päätellen tässä osa-alueessa onnistuminen tai epäonnistuminen tuntuu määrittävän henkilön tanssi-illan onnistumista aika pitkälle..Mistä on siis kyse? Kaikessa yksinkertaisuudessa tästä:

                                                                      Miestenhaku:

Miestenhakua on tavallisesti useampi ajanjakso illasta, jolloin vain miehet hakevat daameja tanssimaan. Tämähän ei siis ole millään muotoa kiveen hakattu, etteivät naiset saisi miestenhaun aikana myöskin hakea (esim. lavan reunalta, kahviosta jne.) jos itseä ei ole varsinaisella miestenhaulla haettu tanssimaan. Mutta siis ko.ajanjaksona pääsääntöisesti miehet tekevät aloitteen tanssiin. Miestenhakua on illasta yleensä enemmän kuin naistenhakua, mutta tämähän tietysti vaihtelee lavoittain.

Miten tulen haetuksi? No jaa, jos tähän varmasti meitä kaikkia daameja kutkuttavaan kysymykseen saisi joskus yksiselitteisen vastauksen niin voisi sanoa olevansa valaistunut :) Hakuun varmasti vaikuttaa kaikki tähtien ja kuun asennot aina vallitsevaan avaruussäähän asti. No, palataan taas asiallinjalle. Vaikea sanoa kun en ole mies, että mitä siellä pitäis tehdä, jotta just mua tultaisiin hakemaan. Itse olen päätynyt seuraavanlaiseen ratkaisuun:

Kun olen naistenrivissä niin yritän yleensä tyrkkyriviin (eteen) tai sitten vähintään 2.riviin. Olen pitkä niin ei haittaa jos lyhyempiä edessä. Hymyilen ja seison mahd. suorassa ja katselen miesten riviin. Jos haluaisin tanssia tietyn miehen kanssa niin katson häntä ja yritän katsekontaktilla saada haun ja tietty hymyllä ;) Ei siis mitään silmäniskuja tms. vaan pelkkä silmiin katsominen ja hymy riittää. Joskus onnaa, joskus ei.

Omakohtaisia kokemuksia: Kun aloitin käymään lavoilla minulla oli ongelma - miten saada hakuja? Olin outo kasvo, en tuntenut ketään eikä kenelläkään ollut hajuakaan tanssitaidoistani. Jotkut hakivat varmaan siksi, koska olin uusi kasvo, jotkut ehkä nuoruuteni vuoksi, jotkut jonkun muun syyn. Tuntui, että näihin "piireihin" on tosi vaikeaa päästä täysin nollasta. Ja kyllä, se on ollut haastavaa ja on tehnyt mieli luovuttaa, myönnän. Monta iltaa meni niin, että sain kyllä hakuja miehiltä silloin tällöin, mutta pääosin sietä rivistä tuli poistuttua häntä koipien välissä katsomaan kateellisena muiden menoa. Kyllä siinä monta kertaa tuli mietittyä, että mitä helvetin järkeä tässä on kun kukaan ei halua tanssia mun kanssa. Miksi minä lähden tanssimaan, jos saan vaan tanssia silloin kun itse haen? Olenko mä oikeasti niin paska tanssija? Mikä mussa on vikana? Muutenkin olin vielä alkukesästä hieman epävarma tanssitaidoistani ja alla ei ollut montaa onnistumista tanssilavoilla niin voitte vaan kuvitella kuinka hyvin tämmöinen louhi tanssillista itsetuntoa..

Vaikka luovuttaminen oli mielessä useammankin kerran niin luontoni ei antanut periksi. Lavalle vaan aina uudestaan vaikka välillä kurjalta tuntuikin. No näin jälkiviisaana voin kertoa ettei koskaan kannata antaa periksi! Nykyään tilanne on jo mielestäni hyvällä tasolla. En tietenkään oleta, että minua haettaisiin jokaiselle parille illan aikana, ihan normaalia jäädä välillä rannalle (vaikka ei se kivaa ole ;)). Nykyään ei aina edes tarvitse mennä sinne tyrkkyriviin kun tullaan muualtakin hakemaan, great success! :)

                                                                 Naistenhaku:

Ja sitten jokaisen naisen suosikkiiin - tai pahimpaan painajaiseen! Naistenhaku on yksi tai useampi ajanjakso illasta jolloin vastaavasti vain naiset tekevät aloitteen tanssiin. Tämä hakuvuoro on kieltämättä varsin mielenkiintoinen aika tansseissa etenkin naisten ja varmasti myös miesten kannalta katsottuna.

Miten haen? Yksinkertaisesti valkkaat rivistä miehen, astelet hänen luo ja pyydät tanssiin. Sitten tanssitaan - yksinkertaista, eikö? Näinhän se teoriassa pitäisi mennä mutta yleensä valitettavasti käytännössä ei. Monet naiset tuntuvat kammoavan naistenhakua ja jättävän ne jopa väliin ja kylläkin ihan syystä. Mielestäni liian moni naistenhaku on valitettavan usein "tappelemista" (=tönimistä, kiilailuja, juoksuaskelia..) haettavana olevista miehistä. Osaksi myös siksi, että miehiä on usein lavoilla paljon vähemmän kuin naisia ja naistenhaulla naisilla olisi mahdollisuus päästä lattialle jos muuten ei hakuja juuri saa. Jos haluat tanssia jonkun tietyn miehen (taino kenenkään..) kanssa niin pitää vain olla ripeä liikkeissään. Se on ikävää, mutta totta. Naistenhaulla jos et ota sitä mitä haluut niin toinen tulee vasemmalta ohi ja vie sen sun nenän edestä. Mielestäni ei ole lavatanssien arvolle sopivaa, jotta kirjaimellisesti otetaan juoksuaskelia ja syöksytään miesten perään, mutta kyllä tätäkin näkee.

Omakohtaisia kokemuksia: Itse en kammoa naistenhakua vaan näen siinä oikeastaan aika paljon hyviä puolia : mahdollisuus hakea juuri itseä miellyttvää tanssiseuraa, mahdollisuus hakea miestä, joka ei välttämättä syystä X hakisi ensin itse sinua, ilta ei ole pelkästään riippuvainen miestenhauista ja tietysti mahdolisuus tanssimiseen jokaisella kappaleparilla naistenhaun aikana. Itse kyllä käytän naistenhakua surutta hyväkseni ja haen aktiivisesti aina niissä tanssilajeissa joita osaan - ja olen nopea. Juoksuaskelia en ota, en töni enkä kiilaa, siinä kulkee raja. Yleensä jo tanssi-illan aikana katselen miehiä "sillä silmällä" ketä haluaisin hakea naistenhaulla jos he vaan ovat haettavissa ja sitten kun tulee sopiva rako niin "isketään kiinni" :D Naistenhaku ei siis ole minulle mikään peikko tai ahdistuskohtaus vaan olen naistenhaun aikana onnistunut yleensä hyvin hakemaan.

Ja miehet tykkää kun niitä tullaan hakemaan, olen sen niin monasti kuullut heiltä itseltään! Moni harmittelee sitä kuinka vähän naiset hakevat. Minä en ymmärrä, miksi niin monet naiset jättäytyvät penkeille ja sitten kuitenkin itketään kun ollaan istuttu 1-2 h seinäruusuna (=skipattu naistentunnit) ja ilta oli ihan huono kun ei päässyt tanssimaan. Hei naiset, kyllä te pääsette tanssimaan jos tekin unohdatte estonne ja menette hakemaan niitä miehiä! Naistentunnilla vain te voitte itse vaikuttaa omaan tanssiin pääsyynne eikä sitten tarvitse miehiä syyttää kun ei kerta haeta. Joo tiedän, naistentunti on kaaosta, kyynärpäitä, kiilauksia ja sekamelskaa - en minäkään tästä nykysuuntauksesta pidä, mutta siedän sitä koska palkintona on tanssia ainakin seuraavat pari kappaletta - ja kyllä se on sen arvoista, että voin parit tönäisyt ja kiilauksia kestää :)

                                                                   Sekahaku:

Sekahaku on ajanjakso jolloin molemmat sekä miehet että naiset voivat vapaasti hakea toisiaan. Tätä saattaa yleensä olla viimeinen tunti lavoilla tanssijoiden vähyydestä johtuen. Sekahakua voi myös noudattaa pitkin iltaa, mitä minä kyllä harrastan useinkin. Käytännössä tarkoittaa sitä, että jos minua ei ole haettu naistenhaulla tanssimaan ja haluaisin kovasti tanssia niin saatan käydä kysymässä miestä tanssimaan muualta lava-alueelta. Sama toimii myös tietenkin miesten suuntaan.

Sekahausta voisin kirjoitella seuraavassa postauksessa hieman enemmän. Itse en ole ollut tämmöisessä sekahaku-tilanteessa vielä kertaakaan, mutta huomenna olen sitäkin kokemusta rikkaampi. Huomenna on Orimattilan kehräämöllä tanssit ja olen kuullut juttua, että siellä ilmeisesti osan iltaa on sekahaku tai jopa koko illan. Hieman jännittää mitä siellä on luvassa ja voinkin sitten omakohtaisia kokemuksia kertoilla teille tästä hakumuodosta. Tässä muutamia kysymyksiä, mitä olen miettinyt sekahausta ennen huomista iltaa : Miten se käytännössä toimii? Mitäs jos mies onkin ajatellut hakevansa jotain naista kun menen hakemaan häntä? Kumpi "tekee aloitteen" hakuun? Koenko sekahaun epämiellyttäväksi? Miten tulee menee noin niinkuin omasta mielestä?

Toivottavasti näihin kaikkiin kysymyksiin saan vastauksen huomenna :)

25.10.2015

Lauantai-illan tanssifiiliksiä

Se olisi taas tanssijorinoiden aika! Edellisestä kerrasta jo liki kuukauden päivät vierähtänyt ja kyyyllä se nyt vähän jo poltteli taas jaloissa, että ne oli pakko päästää irti tanssilattialle. Ja sit mua vietiin kun jalat kerran oli sitä mieltä - siinä on pääkopan ihan turha olla muuta mieltä :P Harmistus vain, koska näin talviaikaan ei tämä lavatarjonta ole läheskään niin monipuolista kuin kesäisin. Kesään on onneksi enää vain 7 kuukautta. Ei siis oikeastaan paljon mitään! :)

No mutta Lahden Pesäkalliolla "kotipesässä" tuli siis jorattua ja kyllähän se taas oli ihan huippu-ilta! Musiikista vastasivat aina niin hyvä Finlanders sekä Arto Nuotio&Sunset - orkat. Koko ilta meni kahdeksasta puoli yhteen asti tanssilattialla, lattarimusiikit kyllä vielä tyylilleni uskollisena huilasin. Tosin erään tutun tanssijan kanssa tuli cha cha:ta hieman tapailtua sain tunteen takaraivoon, että en minä nyt ehkä niiiiin surkia siinä ole kuin itse luulen olevani. Mutta silti harjoitus vielä siinä lajissa kaipaa mestaria.

Muutenkin oli aivan ihania viejiä kaikki ja muutenkin aivan tosi onnistunut ilta fiilikseltään ja myös oman tanssisuoritumiseni kannalta. Ne mun kovasti aikaisemmin kammoamat fuskut ja buggat (pitäisikö tämä sittenkin kirjoittaa buggit?) meni kuin vettä vaan ja onnistuin tosi hyvin seuraamaan itselleni uusiakin kuvioita. Lisäksi olin aivan fiiliksissä seuraavanlaisesta tilanteesta: Kesällä Jenkalla minua haki eräs mies tanssimaan buggia (silloin en vielä todellakaan osannut ko. tanssia) ja eihän siitä meidän tanssista tullut yhtään mitään, minä menin aina väärinpäin ja se varmaan näytti ulospäinkin ihan kauheelta räpeltämiseltä :D Voi hittoa mua hävetti silloin, olisin voinut vajota sen lattian lävitse! Noh, tämä sama mies tuli hakemaan kesällä uudestaan ja kaikki tämä sama farssi toistui ja taas nolotti ihan sikana! Sain pienoisen "kammon" tätä herraa kohtaan - siksi koska en itse osannut yhtään tanssia hänen kanssaan, ko.herra siis osaa tanssia hyvin. Nyt eilen minä naistenhaulla sitten päätin hakea tätä herraa tanssimaan bugg-kappaletta ja se kuulkaas meni nappiin! Halusin todistaa itselleni, että osaan ja pystyn tanssimaan hänenkin kanssaan. Sain myös vastahaun tältä herralta myöhemmin illan aikana, joten ette oikeasti voi kuvitella millainen voittajafiilis mulla oli! Täydellisestä epäonnistumisesta voittoon - ihan parasta! Tätä se tanssi parhaimmillaan on :)

Tänään on sitten myös treenipäivä. Ohjelmassa polkkaa ja foksia. Polkka on minulle kirosana. Swingpolkka nyt menee jotenkuten, mutta se perinteinen versio - nope nope. Minä olin kovasti tänään menossa tanssimaan Hurman tahtiin Orimattilan kehräämölle, mutta onneksi minulle kerrottiin tanssien olevan vasta viikon päästä (ennen kuin olisin itse käynyt paikan päällä toteamassa asian :D). Olin sitten lahjakkaasti sekoittanut viikot keskenään. Ja olihan siinä vähän sekin, että olisi päässyt luistamaan polkka-treeneistä ;) No, ei auta kun mennä ihan reilusti nyt mun epämukavuusalueelle ja tuskanhiki pinnassa tavata illalla perusaskelta. Mutta silti fiilis on tunnin jälkeen aika varmasti tämä:


20.10.2015

Jos minä saisin valita soitettavan musiikin

Tässä kuuntelen musiikkia ja aloin leikitellä seuraavanlaisella ajatuksella - mitä musiikkia/kappaleita soittaisin lavalla jos saisin valita ihan mitä vain listalle yhden setin (n. 45 min) ajaksi. Nyt kun tässä olen selaillut Spotifyn soittolistaani lävitse niin haluaisin melkeimpä soittaa ne kaikki! :D Mutta kun tuo listallani oleva n. 8 h 30 min ei millään mahdu tuohon 45 minuuttiin..jännä homma ;) Mutta elämä on valintoja ja välillä aika vaikeita sellaisia. Jos unelmat kävisivät edes puoliksi koskaan toteen niin allaoleva lista olisi semmoinen unelmien täyttymys 45 minuutissa ainakin minun kohdallani.

  • Sinitaivas - When winter comes (hidas valssi)
  • Matti&Teppo - Minä rakastan sinua (valssi)
 
  • Eri esittäjiä - Jätkänhumppa (humppa)
  • Pekkaniskan Pojat - Työlkii ellää (humppa)
 
  • Katri Helena - Kun kellohame heilahtaa (foxi, fusku)
  • Taikakuu - Saanko Luvan (foxi, fusku)
 
  • Reijo Taipale - Satumaa (tango)
  • Erkki Junkkarinen - Vesivehmaan jenkka (jenkka)
 
  • Sinitaivas - Miljoonan markan pakarat (foxi)
  • Saija Tuupanen - Valkoinen ruusu (bugg)
 
  • Taikakuu - Kuun sillalla tanssitaan (slovari)
  • Taikakuu - Hiljainen on laulu rakkauden (slovari)
       Extra 
  • Finlanders - Tuo onni pukee sua (slovari, foxi)

Että oli vaikiaa :) Niin monta hyvää biisiä jäi rannalle. Ehkäpä teen tästä vielä vol. 2 version..

 

9.10.2015

Kesälava-arvostelut

Nyt kun ulkona on jo kylmä, puissa lehdet punertaa ja kesän lämpö on muisto vain, on ehkä jo hyvä aika hieman haikailla menneen perään ja niputtaa yhteen jonkin sortin lava-arvostelut kesän ajalta. En nyt kovin usealla lavalla ehtinyt käymään mitä oli suunnitelmissa, mutta tuli niitä 6 erilaista koluttua kuitenkin :) Osassa useamman ja osassa vain kerran. Sen enempää en lähde näitä paikkoja syväluotaamaan vaan kokoan omasta mielestäni ko. lavan plussia ja miinuksia mitä nyt tulee mieleen sekä tietysti vinkkejä/hyvä tietää - juttuja (tai siis ainakin minusta olisi ollut kiva tietää ne etukäteen..).

Jenkkapirtti, Vesivehmaa Asikkala (Tanssit to naistentanssit ja la)
+ Minun "Kotilavani". Tää on vähän niinkuin kotikaupunki jokaiselle meistä, se nyt vaan on - no tiedätte kyllä.
+ Iso kaksiosainen tanssilattia. Paljon tilaa tanssia!
+ Hyvät parkkipaikat
+ Vartioitu narikka
+ Ilmainen vesipiste, pahvimuki vedelle 0,50 €
+ Kortti käy maksuvälineenä ja sillä voi tarvittaessa nostaa rahaa
+ Yleensä hyvät esiintyjät
+ Hyvä tanssilattia
- Pienemmälle tanssilattialle musiikki ei välttämättä kuulu hyvin

Kapakanmäki, Tuulos Hämeenlinna (Tanssit pe)
+ Yleensä hyvät esiintyjät
+ Kortti käy maksuvälineenä
+ Hyvät parkkitilat
+ Ilmainen vesipiste, mukeja saa myös ilmaiseksi
+ Vastapaistetun pullan tuoksua on vaikea vastustaa kahviossa! :D
+ Mielestäni hyvän kokoinen tanssilattia
- Tanssilattia ei mielestäni ole kovin hyvä
- Liian vähän vessoja ainakin naisille
- Ei vartioitua narikkaa. Seinillä koukkuja/vaateteline johon voi jättää tavaroita säilöön
- Karaoke. Siis mitä ihmettä? Yleensä kun vietän iltani tanssilattialla enkä kahviossa, mutta ainakin kerran siellä oli karaokea (voi toki olla joku erikoistapaus)..

VINKKI: Jos omistat esim. nahkapohjaiset tanssikengät niin ota vaihtokengät mukaan ja vaihda vasta sisällä tanssikenkiin, jos et halua kävellä niillä parkkipaikalta asti.

Riutanharju, Riutta Riihimäki (Tanssit la, tansseja myös viikolla)
+ Pyöreä tanssilattia tuo vaihtelua. Keskellä saareke.
+ Mukavan oloinen kesälava
+ Vessoja hyvä määrä
+ Vartioitu narikka ilmeisesti vain viikonloppuisin
+ Ilmainen vesipiste
- Lattia huonossa kunnossa
- Ei vartioitua narikkaa viikolla. Seinustalla koukkuja johon voi jättää tavaroita tanssin ajaksi.
- Vesipiste löytyy, mutta en nyt ole aivan varma oliko sitten varsinaista mukiparkkia. Yleensä sellainen löytyy pisteen läheisyydestä jos sellainen on. Ei ilmaisia mukeja tarjolla, en tiedä saisiko kahviosta ostettua mukin tähän tarkoitukseen.

VINKKI: Itse olen ottanut tänne oman vesipullon mukaan, jota olen käynyt täyttämässä vessassa/vesipisteellä. Lisäksi vaihtokengät taas mukaan, että pääsee parkkipaikalta kävelemään lavalle. 

Kolmilammi, Ryttylä Hausjärvi (Tanssit su)
+ Mielettömän upea miljöö tanssia, ehdottomasti parasta A-ryhmää puitteiden suhteen!
+ Mahdollisuus mennä uimaan
+ Erittäin, erittäin hyvännäköinen valikoima kahviotuotteita (mm. kakkuja) ja varmasti myös maistuvia
+ Ulkoterassi (ei tanssimahdollisuutta tässä) lammelle päin 
+ Vessoille tehty kivetys, ettei tanssikengät kärsi :)
+ Ei nyt kovin iso tanssilattia, mutta silti hyvä tunnelma
- Ei vartioitua narikkaa. Seinustalla koukkuja tavaroiden säilytystä varten.
- Ei ilmaista juomapistettä. Vesi ei ole juomakelpoista.

VINKKI: Ota oma juomapullo mukaan, jos et halua ostaa juomista kahviosta. Vesi otetaan ilmeisesti viereisestä lammesta, eikä se ole juomakelpoista. 0,5 l vesipullo kahviosta maksoi muistaakseni 1 euron. Ei siis kovin kallista, mutta itse juon kun hevonen tanssi-illan aikana niin ensi kesänä autoon pari 1,5 l vesipulloa, jonka sitten vain käy vaihtamassa uuteen kun edellinen loppuu :)

Saukonkallio, Radansuu Iitti (Tanssit ma)
+ Tässä toinen lava, missä upea miljöö tanssia. Viime kesänä kirjaimellisesti kuun sillalla tuli tanssittua, se oli taikaa!
+ Hyvät parkkitilat
+ 2 tanssilattiaa joista yksi ulkona
- Ei vartioitua narikkaa. Seinustalla koukkuja johon tavarat voi jättää säilöön tai penkin alle
- Ei vesipistettä. Vesi ei ole juomakelpoista. Juotavat ostettava kahviosta.
- Kahvio erillinen rakennus varsinaisesta lavasta
- Jos muistan oikein niin vain yksi vessa, mutta korkeintaan kaksi.

VINKKI: Tännekin oma juomapullo mukaan ensi kesänä ja sitten tarvittaessa käytävä vaihtamassa täydempään autolla.

Helsinki PAVI, Itä-Hakkila Vantaa (Tanssit ke, pe ja su)
+ Iso, kaksiosainen tanssilattia
+ Hyvä lattia
+ Ilmainen vesipiste
+ Vartioitu narikka. Salin puolella koukkuja johon voi jättää tavaroita säilöön.
- Kortti ei käy maksuvälineenä. Tätä jaksan ihmetellä kyllä maailman tappiin asti..Siis Helsinki ja kortti ei käy!? Ymmärtäisin Suomen perimmäisen nurkan, mutta Helsinki..ei hyvännenaika! Jopa täällä landellakin käy hei kortti ;)
- Ei mukiparkkia
- Aika vähän parkkitilaa

VINKKI: Ota käteistä rahaa mukaan.