27.9.2015

Paluu rikospaikalle. Talvikausi avattu!


Kyllä vain. Täällä tuli avattua oma tanssiura lavoilla ja otettua ne ensiaskeleet julkisesti aika tarkkaan n. puoli vuotta sitten. Paluu rikospaikalle oli mielestäni oikein onnistunut. Nyt tietenkin jo paljon paljon enemmän oppineena ja "kuin kala vedessä". Viimeksi jännitti, eilen olin malttamattomana odottanut jo kolme viikkoa tanssimaan pääsyä :)

Oli siis Pesäkallion avajaiset, lauteilla Hurma ja Kyösti Mäkimattila&Varjokuva. Vähän etukäteen aavistelin artistien perusteella, jotta voipi olla ruuhkatanssit tiedossa. Tanssijoita oli ihan kiitettävästi, mutta silti iltaa ei kyllä sanalla ruuhka oikein voi kuvata. Tavallisesti kun yksinäisenä sutena lavoilla pyöriskelen niin nyt meitä oli oikein isompi jengi mukana. Mukana menossa oli nykyisiä ja entisiä työkavereita sekä heidän seuralaisiaan. Minä olen varmasti niin kyllästymispisteeseen tansseista töissä jauhanut ja siinä samalla saanut innostettua pari työkaveria (great success! :D) tanssikurssille sekä nyt ensimmäistä kertaa lavalle katselemaan menoa. Toivottavasti jatkossakin saan heidät sitten välillä mukaan :)

Oma tanssi-ilta oli sanalla sanoen oikein bueno. Sain tanssia oikeastaan ihan mielinmäärin ja oli todella mukavaa. Tanssin myös fuskua ja arvatkaapa mitä - mä en seonnut askelissa kertaakaan ja se meni niin nappiin kuin olla ja voi! Jos näitä mun postauksia alaspäin selailee niin siellä olen kirjoitellut tuosta mun fusku ja bugg-kammosta lavoilla ja suorituspaineista (ja mokailuista..) näissä tansseissa - no nyt ne tuntuu olevan historiaa. Ette usko miten hieno fiilis siitä tulee! Ehkä hieman, mutta vain hieman, illan tunnelmaa latisti törmäilyt. Niitä oli jotenkin ihan älyttömän paljon mielestäni. Olen ollut paljon ruuhkaisemmissakin tansseissa ja silti kaikki ovat mahtuneet tanssimaan keskenään, mutta nyt ei mahduttu vaikka lattia ei ollut edes täysi..Varsinkin nuo kädenalitanssit oli ajoittain ihan tuskaa, vaikka kuinka yritit kääntyä mahdollisimman pienessä tilassa niin aina törmäsit jonkin tai joku sinua päin... No näistä muistona pari mustelmaa nilkassa, mutta ei anneta sen häiritä en ole lasista tehty.

Kyösti lurittaa :)
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti