6.8.2015

400 kilometriä tanssin perässä ympäri Päijät-Hämettä

Moi!

Huh huh, niinpä. Tällä viikolla tullut ajettua tanssikilsoja auton mittariin tuon 400 kilometrin verran. Kolme uutta lavaa koettu ja tanssitaitoa taas parannettu muutaman piirun verran. Olisi voinut mennä huonomminkin :) Hyvä oli mennäkin, koska loma loppuu nyt ja paluu arkeen ja viikonlopputansseihin edessä. En taida olla käynyt kesälomallani kuin yksissä viikonlopputansseissa. Taisin nyt käydä kolmen viikon aikana kuusi kertaa lavalla pyörähtelemässä. Viimeviikolla en esimerkiksi ehtinyt tanssia kertaakaan joten todellisuudessa tuo on kahden viikon saldo. Se ei mielestäni kuitenkaan ole kyllä kovin paljon, enemmänkin olisin halunnut käydä. No eipä ne tanssit onneksi sieltä mihinkään karkaa, ensi kesänä sitten taas jossei muuta.

Viimeksi kirjoittelin, että olin kirjastosta vuokrannut nuo DVD:t joiden mukaan olen tässä pienessä kämpässäni veivannut menemään ja kyllä niistä vaan on ollut apua minulle! Olen saanut itseluottamusta etenkin fuskun suhteen, peruskuviot ja pyörähdykset haltuun. Olen päässyt kokeilemaan taitojani myös lavalla ja tosi hyvin on mennyt omasta mielestä, olen tyytyväinen ja ramppikuume alkaa hellittää jo ;) Ehkäpä mä vielä opin tanssimaan fuskua ja buggia ihan oikeastikin!

Tosiaan kun tuo syksy tulee niin alkaa taas tanssikurssitkin ja mikäs olisikaan sen kivempi tapa viettää vapaa-aikaa. Aioin mennä lavatanssien perus- sekä jatkotunneille. Vajaa vuosi sitten kun aloitin tämän homman niin perustunneilla suurin keskittyminen meni vain siihen, että askeleet menee edes jotenkin sinnepäin joten varmasti paljon meni myös ohi. Nyt saan aivan varmasti paremmin irti pelkästä perustunnista ja voin keskittyä esim. viennin seuraamisen parantamiseen, rytmiin ja sen tulkintaan yms. muihin asioihin kun ei askeleita tarvitse enää miettiä. Jatkotunneilla sitten pääsee ehkä treenaamaan vähän monimutkaisempia kuvioita ja harjoittelemaan lisää seuraamista. Lisäksi löysin fuskun ja buggin alkeis- ja alkeisjatkoryhmätunteja ja niillekin olis tarkoitus mennä, koska nyt aion panostaa ihan huolella noihin kädenalitansseihin myös. Miksiköhän ihmeessä mä en alussa noista yhtään tykännyt? Vitsi minä niiiiiiin odotan tanssillista syksyä, ihanaa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti