31.5.2015

Tervetuloa mukaan tanssimaan!

Moi! :)

Tässä postauksessa tarkoitus avata taustoja, miksi aloitin kirjoittamaan tätä blogia ja sekä oma tanssihistoria näin pohjuksukseksi.

Oma tanssihistoria on siis todellä lyhyt ja ytimekäs: ei tunnettuja merkintöjä ennen tammikuuta 2015. Ei edes vanhojentansseja. Minulla kaksi vasenta jalkaa, tanssin rytmi, tangoaskeleet ja valssi - oliko ne jotain syötävää vai? Tammikuun jälkeen sitten alkoikin tapahtua ryminällä. Olin jo 1-1,5 vuotta haaveillut lavatansseihin menosta, mutta ongelma nro. 1 oli ettei osannut tanssia mitään tanssia. Ongelma nro. 2 oli parin puuttuminen. Yksin tanssiminen on vähän, noh yksinäistä puuhaa. Ongelma nro. 3 oli lähinnä muodollinen - kehtaisinko todella mennä tanssikurssille yksin?  Muistan joskus joulukuussa 2014 katsoneeni lavatanssikursseja asuinkaupunkini lähellä ja huomasin kurssin alkavan tammikuussa 2015. Päätin ,että sinne menen, vaikka sitten yksin ilman paria! Muistan silti vielä pohtineeni eteisessä lähtövalmiina tuona ensimmäisenä kurssipäivänä, että mitäs jos olen ainoa joka siellä on pariton, kannattaako nyt tosiaan lähteä? Lähdin ja sillä tiellä olen edelleen ja siltä tieltä ei ole paluuta! Taas yksi hyvä päätös elämässäni, mistä voi olla ylpeä :) Näin jälkikäteen katsoen isoin ongelma oli nro. 3, joka taisi kuitenki olla pelkästään minun pääni sisällä.

Nyt kaikille teille, jotka ehkä mietitte näitä samoja kuin minä puoli vuotta sitten niin ainoa todellinen "ongelma" oli nro. 1 eli tanssitaidon puuttuminen, mutta siihenkin sai kurssilta varsin pätevät lääkkeet, joten tanssitaidon tai parin puuttuminen ei ole kenellekään este aloittaa uutta harrastusta tai verestää vanhoja tanssitaitoja. Rohkeasti siis vaan mukaan! Muutama sana vielä jo saavutetusta tanssitaidostani. Olen oppinut tanssimaan! Ja minä tosiaan aloitin aivan nollasta, pohjalta. En tietenkään osaa vielä kovin monimutkaisia kiemuroita tai kaikkia tansseja, mutta perustanssit sujuu jo hyvin ja nautin tanssimisesta. Välillä minulla tosiaan tuntuu vieläkin olevan se kaksi vasenta jalkaa, mutta en anna sen häiritä menoa ;)

Sitten vielä haluan kirjoittaa, miksi loin tämän blogin. Tanssikurssin aikana etsin aktiivisesti tietoa/keskusteluita lavatansseista, jotta tietäisin mikä minua kesällä lavoilla odottaa. Tietoa lavatanssien etiketistä&vinkkejä löytyi hyvin nettisivuilta, mutta ehkä eniten olisin kaivannut aloittelijoiden kommentteja tai kokemuksia. Keskusteluita löytyi, mutta ne olivat yleensä parin vuoden takaisia ja niissä keskustelijat tuntuivat olevan kokeneita lavakävijöitä. Sinänsä ihan loogista, koska tottakai he tietävät ja heillä on käytännön kokemusta asiasta. Näin uutena harrastajana kiinnostaisi nykypäivän lavatanssit nimenomaan uuden harrastajan näkökulmasta. Siispä siksi ajattelin itse kirjoittaa siitä, millainen on lavatanssien maailma, millaista on aloittaa käymään lavatansseissa, millaista siellä on, mikä on kivaa ja mikä ei, minkälaista porukkaa lavoilla käy, mitä usein tanssitaan ja kaikkea siitä, mitä itseä olisi kiinnostanut hieman etukäteen tietää uudesta harrastuksestani. Kirjoitukset tulevat olemaan siis vain omiin kokemuksiini&fiiliksiini pohjautuvia, jos en itse pidä jostain niin se ei tarkoita sitä, etteikö muut pitäisi. Toivon, että viihdyt blogini parissa ja saat ehkä inspiraatiota aloittaa (jos et ole jo harrastaja) tämän hienon harrastuksen!

2 kommenttia:

  1. Anonyymi11.6.16

    Olen 32v. mies ja lavatanssit kiinnostaisi kovasti ja pohdin juurikin samoja asioita kuin sinä tekstissäsi. Perustaitoja on hieman ja uskoakseni oppisin helposti lisää. Ehkä sitten jonain päivänä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei sinä :) Ota rohkeasti vain se ensimmäinen askel ja lähde tanssimaan lavoille - meitä nuoria kaivataan lavalle! Jos olet lukenut näitä muitakin juttujani niin minulle on sattunut lavoilla yhtä sun toista, mutta olen selvinnyt niistä kaikista hengissä ja niitä on aina kiva jälkikäteen muistella. Aivan varmasti selviät sinäkin. Nähdään lavallla! :)

      Poista