31.5.2015

Ensimmäinen kertani lavatansseissa.

Kevään tullessa ja tanssitaidon karttuessa lähdin rohkeasti pääsiäisenä kokeilemaan miten se nojailu ihan oikealla lavalla sujuisi. Suuntasinkin lauantai-illan huumaan Lahden Pesäkalliolle, musiikista vastasi tanssiorkesteri Pekkaniskan Pojat sekä Hurma.

Tanssit alkoivat klo 20. Taisin olla paikalla n. 2015 ja parkkitilaa oli jo vähän vaikea löytää. Onneksi löysin auton mentävän paikan muiden joukosta, mutta tässä opin jo ensimmäisen läksyni : mene paikalle ajoissa, jos tiedät/aavistelet paikalle tulevan paljon porukkaa tai parkkitilaa ei ole ruhtinaalisesti. Tästä viisastuneena pyrin menemään tanssipaikalle aina n. puoli tuntia ennen tanssien alkamisaikaa. Voi rauhassa tutustua uuteen paikkaan, tsekata wc:t, kahvio, narikat, mukiparkit, ns. "talon tapoja" kysellä muilta tanssijoilta (jos entuudestaan vieras paikka), vaihtaa tanssikengät sekä tarvittaessa käydä vielä ehostautumassa ennen asettumista hakuriviin. 

Ennen iltaa mietin miten lavatansseihin oikein tulisi pukeutua? Pukeutuminen ei ole mitenkään tarkasti säädeltyä vaan hyvin vapaata, jokaisella toki on omat mielipiteensä siitä, miten lavoilla tulisi pukeutua, mutta voin siitä kirjoitella toisella kertaa. Minä olin pukeutunut mustiin farkkuihin sekä valkoiseen siistiin paitaan. Periaatteessa perusvaatteet, mutta astetta siistimpänä versiona tietenkin. Hyvin sulauduin joukkoon ja asuvalintani oli mielestäni onnistunut siihen tilanteeseen. Varsinaisia tanssikenkiä en tällöin vielä omistanut, joten käytin n. 4cm korkoisia korkokenkiä, mitkä olivat hyvät jalassa. Vartioituun narikkaan jätin päällystvaattet ja kaiken ylimääräisen tavaran. Rahaa otin hieman taskuun sekä puhelimen. Nykyään jätän puhelimenkin aina narikkaan kassiin, usko tai älä, tanssiessasi et edes kaipaa facebookia tai puhelimesi seuraa!

Vitsi, että minua jännitti silloin! Miten osaan? Osaanko nyt ihan varmasti? Hakeekohan kukaan minua tanssimaan? Mitäs jos sekoan askeleissa? Hetken katselin hieman ujona muiden menoa tanssilattialla, mutta sitten päätin mennä - eipä siinä muuta kuin selkä suorana hymyssä suin hakuriviin tyrkylle. Oli miestenhaku. En päässyt miestenhaulla tanssimaan. Pieni epätoivo iski puseroon. Paistaako ensikertalaisuuteni noin kamalasti läpi? Luuleeko ne etten osaa tanssia yhtään? Miksi kukaan ei hae? Onko minussa jotain vikaa? Vierestä lähti aina daamia tanssimaan, mutta kukaan ei ojentanut minulle kättään kutsuna tanssiin. Kieltämättä vähän harmitti, että tätäkö tämä nyt sitten on? Päätin, etten luovuta nyt. Naistentunti alkoi. Nyt oli minun vuoroni! Minä tulin tänne tanssimaan ja sen aion myös tehdä, ajattelin. Katsoin miestenrivistä nuoren miehen, jota kävin hakemassa ja niin me tanssimme foxia eikä se ollut yhtään pelottavaa, jutusteltiin siinä samalla mukavia. En mennyt edes askeleissa sekaisin! Hei minähän osaan! Hain aktiivisesti koko naistentunnin ajan miehiä tanssimaan aina niissä tanssilajeissa, mitä osasin. Jo seuraavalla miestenhaulla minua myös haettiin ja pääsin mielestäni tanssimaan aika paljon ensimmäiseksi kerraksi.

Lähdin kotiin siinä kahdentoista maissa kun toinen naistenhakuvuoro päättyi ja jalat olivat kyllä jo sen verran kipeät, ettei olisikaan paljoa kyennyt tanssimaan. Läksy nro. 2 oli - käytä kunnon tanssikenkiä. Omani eivät kaikesta mukavuudestaan huolimatta olleet sellaiset ja sen kyllä tunsi. Kuitenkin, minulla oli kokonaisuutena oikein mukava ilta ensimmäiseksi kerraksi (jäi myös muutama asia hampaankoloon, mistä ajattelin kirjoittaa toisessa asiayhteydessä) ja jäin innolla odottamaan jo kesän tuomia tanssi-iltoja!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti